Retki kreivittären perustamaan kaupunkiin

Tammikuun alkupuolella matkustin Pohjanmaan halki Perämeren rannikolle. Talvilomaani Kalajoen Hiekkasärkillä toi väriä retkikohde, josta tiesin aika vähän etukäteen. Sen verran kuitenkin tiesin, että odotettavissa olisi vanhoja puutarhoja ja puistoja, kauniita merimaisemia sekä tutustuminen historiallisen laivanvarustajasuvun kotiin. Aamukävely meren rannassa Menomatkaa Kalajoelle leimasi kova tuuli, joten jouduin etenemään hiukan normaalia hitaampaa vauhtia. Noin tuntia ennen määränpäätä, …