Runsas kaksisataa vuotta sitten tänne Köyliöön, lähteen rantaan, oli leiriytynyt kuninkaallinen henkirakuunarykmentti, jonka sotaharjoituksia Turkuun matkalla ollut kuningas Kustaa III oli tullut seuraamaan. Elettiin juhannusaattoa vuonna 1775.
Nyt kun juhannus on taas ajankohtainen, kävin paikan päällä tutustumassa tähän muinaisen hallitsijan mukaan nimettyyn lähteeseen. Kuninkaanlähteeltä jatkoin vielä matkaani runsaan kahden tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle Kiikunlähteelle Hollolaan.
Kohtalokas taistelu
Palataan kuitenkin vielä takaisin tuohon juhannusaattoon kauan sitten.
Kuninkaan poistuttua lähteeltä yösijaansa Pryhtin ratsutilalle, kahden sotilaan Gabriel Grünerin ja Ulrik Karl Stierneldin välille syntyi miekkatappelu. Syynä oli, mikäpäs muu, kuin nainen. Loppuun saakka taisteltiin ja niin kävi, että Gabriel Grüner haavoittui taistelussa kuolettavasti. Köyliön Kirkkosaaresta löytyy hänen viimeinen leposijansa sekä miekka, jolla hän kävi tappiollisen taistelunsa.
Lähde – Pyhä paikka
Entisaikoihin lähteet olivat pyhiä paikkoja, joiden äärellä parannettiin sairauksia, toivottiin hyvää pyyntisaalista ja onnea elämän koettelemuksiin. Lähteitä on myös käytetty kastepaikkoina ja niiden kuvajaisista kumartuivat naimattomat naiset katsomaan tulevaa sulhastaan. Lähteen vettä ei tullut ottaa ilman vastalahjaa, vaan sille piti uhrata kirkkaita esineitä, kuten kultaa ja hopeaa. Lähdevettä on myös pidetty terveellisenä, sillä maan alla virratessaan vesi irrottaa matkallaan kivistä mineraaleja. Maaperästä lähtöisin olevat mineraalit ovat alkuaineita, joita pidetään ihmisen terveydelle välttämättöminä.
Lähteen syntyminen
Pohjavettä syntyy sadevedestä sen vajotessa maaperään. Lähteen vesi on läpäisemättömälle alustalle kertynyttä pohjavettä, joka virratessaan osuu maanpinnalle johtavaan rakoon. Tällöin syntyy lähde, josta pulppuaa tasalämpöistä vettä.
Lähteitä esiintyy useimmiten mäkisillä, runsassateisilla paikoilla, jossa maaston pinnanmuodot ja korkeuserot vaihtelevat. Lähteet ovat paitsi pohjaveden myös orsiveden purkautumispaikkoja. Orsivesi on uusi pohjavesivarasto, joka on muodostunut varsinaisen pohjaveden yläpuolelle, vettä läpäisemättömän kerroksen päälle.
Lähdeveden ravinnepitoisuuden tähden lähteiden leväntuotanto voi olla voimakasta. Levät ovat kuitenkin pääosin alustaansa kiinnittyneitä, koska veden nopea vaihtuvuus estää kasviplanktonin eli vapaasti keijuvien levien kehittymisen. Myös veden viileä lämpötila rajoittaa levän kasvua ja vesi pysyy kirkkaana, kuten täällä Köyliön Kuninkaanlähteessä.
Kuninkaanlähde – yksi Suomen suurimmista lähteistä
Köyliön Kankaanpään kylässä sijaitseva Kuninkaanlähde sai alkunsa 1700-luvulla Köyliönjärveen johtavan lasku-uoman padotuksesta. Kuninkaanlähteen patoamisen jälkeen lähteen rannoilla aloitettiin uusi elinkeino, tervanpoltto. Tervanpolton yhteydessä täällä Kuninkaanlähteellä järjestettiin kyläjuhlia, joihin liittyi ruokaa, juomaa ja tanssia.
Kuninkaanlähteeseen purkautuva vesi on peräisin lähistöllä sijaitsevalta Säkylänharjulta. Vuoronkauden aikana harjulta purkautuu vettä keskimäärin noin 3800 kuutiota. Pinta-alaltaan Kuninkaanlähde on 1,4 hehtaarin kokoisena yksi Suomen suurimmista lähteistä. Vanhoja karttoja tarkastellessa on huomattu lähteen koon ja muodon vaihdelleen eri aikoina. Vuonna 1927 sen kerrotaan tyhjentyneenkin, piisamien kaivettua aukon lähteen länsipään penkereeseen.
Kuninkaanlähteeltä jatkan matkaani Köyliön kirkon kautta kohti syvimmillään neljään metriin ulottuvaa Kiikunlähdettä.
Päiväperhosten perässä
Perillä Hollolassa näen lähteen lähistöllä leijailevan kaksi perhosta, jotka laskeutuvat lopulta lehden päälle. Perhoset vaikuttavat ulkomuotonsa perusteella kaaliperhosten heimoon kuuluvilta pihlajaperhosilta.
Perhosten siipiä peittävät suomut ja pihlajaperhosnaarailla nämä suomut ovat hyvin ohuet. Kun nämä suomut ovat onttoja tai ilman täyttämiä niiden väritys havaitaan valkoisena. Perhosten suomut voivat olla myös värilliset tai sitten niiden pintarakenne heijastaa valoa, saaden aikaan eri värisävyjä.
Pihlajaperhonen on paikkauskollinen perhonen, jonka toukat kutovat seittiverkkojaan puiden ja pensaiden lehtiin. Muodonmuutoksen jälkeen siitä kehittyy siipien kärkiväliltään noin 60 millinen taitava liitelijä, joka hyödyntää ravintokasvinaan erityisesti ruusukasveja, kuten pihlajoita.
Kiikunlähde
Jääkauden aikaansaamat harjut ja suuret reunamuodostelmat, kuten Salpausselkä ovat pohjaveden muodostumisen kannalta parhaita alueita. Ne toimivat pohjavesien jakajina. Pohjavettä purkautuu Salpausselkien ja harjujen juurille lähteiksi. Ensimmäisen Salpausselän korkein paikka on Lahden seudulla, jonne Kiikunlähdekin sijoittuu.
Kiikunlähteellä on pituutta neljäsataa metriä, ja se levenee enimmilleen sataan metriin. Lähteelle on ominaista runsas kasvillisuus ja kirkas vesi. Kiikunlähteen syvyyksissä elää sekä luonnonvaraisia että istutettuja kaloja.
Lähdetyyppejä
Lähteet jaetaan purkautumistapansa perusteella kolmeen ryhmään: allikkolähteisiin, purolähteisiin ja hetteikkolähteisiin. Allikkolähteen pohjavesi purkautuu pieneen altaaseen, jota kutsutaan allikoksi. Sieltä sen voi jatkaa norona tai purona isompiin vesiin. Ilman selkeää allasta oleva lähdettä, josta pohjavesi pulppuaa maan pinnalle, kutsutaan purolähteeksi. Hetteikkolähteessä ei ole myöskään avointa allasta. Siinä pohjavesi työntyy useasta kohtaa lähteeseen muodostaen märän ja kasvillisuuden peittämän tai hiekkapohjaisen tihkupinnan. Edellä mainittuja sekä useista lähteistä muodostuvia kokonaisuuksia kutsutaan lähteiköiksi.
Lähteiden kasvillisuus
Ravinteet ja tasainen veden lämpötila synnyttävät lähdeympäristöihin erityislaatuisen kasvilajiston. Kasvillisuus levittäytyy vyöhykkeinä ja lajistoltaan vaihtelevina alueina lähteissä ja niiden ympärillä.
Kiikunlähteen rannalla kävellessäni näen myrkylliseen vehkan, jonka sukulaisia ovat monille tutut huonekasvit, kuten peikonlehti, huonevehka ja flamingonkukka. Vehkan kukista kehittyy meheviä marjoja, jotka voivat liikkua kelluen uusille kasvupaikoille. Vehkan siemenet saattavat tarttua myös vesilintuihin ja kasvi pääsee levittäytymään siten uusille kasvualueille.
Vehkan myrkyllisyys häviää pääsääntöisesti keittäessä ja kuivattamalla. Kasvin juurakkoa pidetään erinomaisena ravintoarvoltaan ja siitä on tehty pula-aikoina rehua karjalle ja käytetty leipäjauhon jatkeena. Sen on sanottu olevan parasta hätäravintoa mitä Suomen luonto voi tarjota.
Luonnontilaisten lähteiden suojelu
Peruskarttojen mukaan Suomessa on runsas 30 000 lähdettä. Kartoista puuttuvat kuitenkin pienikokoiset allikko-, puro-, ja tihkupinnat, joten on oletettavaa, että lähteiden todellinen määrä on moninkertainen.
Luonnontilaiset lähteet ovat silti harvinaistuneet alle kymmeneen prosenttiin. Syynä ovat muun muassa maa- ja metsätalouden toimenpiteet, kalaviljely, soranotto sekä teiden ja voimalinjojen rakentaminen. Lähteistä riippuvainen lajisto, kuten tietyt putkilokasvit, sammaleet ja sienet ovat uhanalaistuneet, jonka tähden luonnontilaisten lähteiden suojelu on tärkeää.
Lähteiden merkitys
Maanalaisten kulkureittien kautta Kiikunlähteeseen pulppuaa vettä sen neljästätoista lähteensilmästä, huimat 7 000 000 litraa vuorokaudessa.
Lähteet ylläpitävät veden virtausta puroissa, vaikuttavat veden riittävyyteen virtavesissä kuivina aikoina ja parantavat pohjavesivirtauksen ansiosta purojen veden laatua. Ne antavat myös juomapaikkoja muun muassa kanalinnuille, hirville ja karhuille.
Kiikunlähteen turkoosin pinnan alle kätkeytyy vedenalainen maailma, jonka lajisto on sopeutunut elämään sen puhtaassa ja vakaassa ympäristössä. Purkautuvan pohjaveden tasaisessa lämpötilassa viihtyvät kesällä lämmöstä kärsivät lajit ja talvella taas jäätymistä kestämättömät lajit. Pienvesillä, joihin lähteetkin kuuluvat, on suuri merkitys luonnon vesitalouden ylläpitäjänä. Lähteet tarjoavat myös retkeilijälle melko helposti lähestyttävää luonnon estetiikkaa ympäri vuoden.