Saaristomeren rannalla, kuninkaantien varrella sijaitseva Perniö on entinen kunta, joka liitettiin kuntaliitoksen myötä Salon kaupunkiin vuonna 2009. Perniön kulttuurihistoriaan on vaikuttanut voimakkaasti sen sijainti hyvien vesireittien varrella. Aluetta ovat muokanneet lukuisat kartanot ja niissä kehittynyt rautaruukkiteollisuus. Paitsi historia, myös alueen luonto tarjoaa ainutlaatuisia käyntikohteita, joista muutamaan pääsen tänään tutustumaan lähemmin.
Salosta noin parinkymmen minuutin ajomatkan päässä Perniön suuntaan sijaitsee ylväänä kohoava luolakallio, Haukkamäki. Laskeudun Fulkilan kartanoa vastapäätä olevan hiekkatien päästä jyrkkää rinnetta alas oikealle. Sen jälkeen ylitän ojan, josta lähden kulkemaan kohti louhikkoa.
Louhikossa saa tarkkaan katsoa minne astuu, sillä vaarana ei ole pelkästään liukkaat epätasaiset kivet, vaan se mitä on niiden alla. Tämän saankin karvaasti kokea, sillä toinen jalkani lipeää tyhjään kiven koloon. Pudotusta alas on arviolta puolisentoista metriä. Tällä kertaa onneksi selvittiin säikähdyksellä.
Useimmat Suomen luolista ovat syntyneet jääkauden vaikutuksesta ja vanhimmat niistä saattavat olla jopa 1500-2000 miljoonaa vuotta vanhoja. Suurin osa luolista on alle viidenkymmenen metrin pituisia pienluolia tai lippaluolia.
Kallioihin ja kivilouhosten joukkoon syntyneet luolat ja onkalot tarjoavat suojaa monille eläimille. Luolaan saattaa tehdä pesänsä esimerkiksi kettu, mäyrä, ilves tai itse metsän kuningas, karhu. Tyypillisin luolien asukki lienee kuitenkin lepakko. Suomen luolissa on tehty havaintoja ainakin pohjanlepakosta, vesisiipasta ja korvayököstä. Luolissa on myös sopivat elinolosuhteet käärmeille ja hämähäkeille. Edellisessä onkin riittävästi syitä, miksi en luoliin niin hanakasti halua ryömiä.
Suomen luolista on löydetty myös sinne aikanaan kätkettyjä aarteita, muun muassa vanhoja rahoja ja hopeaesineitä. Moni aarre saattaa silti odottaa vielä löytäjäänsä.
Luola muuttaa muotoaan kulumalla, täyttymällä tai romahtamalla. Siksi ennen kuin aikoo mennä Indiana Jonesin jalanjäljissä luolaolosuhteisiin, on tärkeä varautua ja varustautua oikein. Neuvoja tähän kannattaa etsiä esimerkiksi Suomen luolaseuran kotisivuilta.
Vinkkinä vielä, että Salosta Perniön suunnalta löytyy myös paikka nimeltä Ilmusmäki, jota on Suomen luolat -kirjassa kutsuttu Varsinais-Suomen Koliksi. Ilmusmäeltä voi löytää muun muassa yhdentoista metrin pituisen rakoluolan. Mäen päällä komeilee myös pronssikautinen hautaröykkiö, joka on yksi seudun suurimpia.
Kömmittyäni vaivalloisesti Haukkamäkeen johtavasta liukkaasta rinteestä ylös, jatkan ajomatkaani etelämmäs Perniönjoen pohjoisosaan, jossa virtaa Alasjärven pelto-ojista vetensä saava Pohjankoski. Pohjankoskella on sijainnut 1600-luvulla mylly ja myöhemmin saha sekä sähkövoimalaitos
Sähkövoimaloiden lisäksi koskia on Suomessa hyödynnetty vesimyllyjen tarpeisiin sekä tukkiuitossa. Patoamattomat kosket on luonnonsuojelusyistä pyritty usein säästämään ja muokkaamaan takaisin luonnontilaan muun muassa lisäämällä niihin kiviä.
Pohjankoski on juuri sopiva paikka pienelle piknikhetkelle. Kuuma juoma lämmittää mukavasti ja vauhdikasta veden pauhua katsellessa kaikki turhat murheet huuhtoutuvat hetkessä mielestä.
Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Pohjankoskelta sijaitsee myös toinen koskikohde, Latokartanonkoski, jonne matkaan seuraavaksi. Paikalle päästyäni laskeudun jyrkkää ja kosteuden liukastamaa mäenrinnettä alas rannalle.
Latokartanonkosken ranta on lehtomaista ja täällä kasvaa erityisesti tervaleppää. Tervaleppä on ainoa puulaji, joka pystyy selviytymään tulvaolosuhteissa. Tulvien ansiosta tänne on muodostunut erikoisia tervaleppäsaaria.
Latokartanonkoski on yksi lounaisrannikon näyttävimpiä koskia. Se saa voimansa, kun itäisen Varsinais-Suomen läpi mutkitteleva Kiskonjoki putoaa Latokartanonkoskella seitsemäntoista metrin matkan.
Latokartanonkoski on suojeltu kalastukselta. Koskien suojelulla pyritään turvaamaan muun muassa vesistön kalalajien, kuten meritaimenen lisääntyminen.
Luonnontarkkailijalle Latokartanonkoski on hyvä kohde. Täällä kävijä saattaa päästä seuraamaan esimerkiksi koskikaran sukellusta tai pirteän värisen, lahoon lehtipuuhun pesänsä tekevän harmaapäätikan pesintäpuuhia. Myös vain hiukan hippiäistä suurempi peukaloinen viihtyy tiheän kasvillisuuden suojassa. Latokartanonkoskella on tehty havaintoja myös värikkäästä kuningaskalastajasta, joka tekee tunnelimaisen pesänsä hiekkatörmään. Lisäksi alueella esiintyy erittäin uhanalaista vuollejokisimpukkaa, jokihelmisimpukkaa sekä alueen kalastuskieltoa uhmaavia saukkoja.
Latokartanonkosken historiasta muistuttaa harmaakivestä ja slagtiilistä, vuonna 1805 rakennetun vanhan myllyn rauniot. Myllyrakennusta vastapäätä, joen toisella puolella on toiminut aikanaan vesisaha.
Menneinä aikoina kosket ovat olleet ennen muuta elannon mahdollistajia. Perniön alueen koskilla on silti ollut ja on yhä tänäkin päivänä suuri merkitys myös luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä sekä unohtumattomien luontoelämyksien tarjoajina niin alueen asukkaille kuin myös tänne matkaaville.