Viime lauantaina 17. kesäkuuta vietettiin Suomessa Luonnon päivää, jonka ideana oli nukkua yö luonnon helmassa. Kun lauantaiaamu alkoi valjeta, lähdin ajamaan Salosta kohti Pirkanmaata, jossa minua odotti yksi Etelä-Suomen mielenkiintoisimmista kansallispuistoista.
Ennen kuin sain istuutua iltanuotiolle makkaranpaistoon ja ryhtyä teltan pystytykseen, edessäni oli seikkailu erämaamaisemissa, joihin miljoonia vuosia sitten tapahtuneet maankuoren liikkeet ovat jättäneet oman ainutlaatuisen jälkensä.
Helvetinjärven ympäristö oli kauan harvaan asuttua ja syrjäistä sydänmaata. Alueen asukkaat saivat leipänsä tervan poltolla, kalastuksella, karjankasvatuksella ja metsätöillä. Alueella toteutettiin metsähakkuita 1800-luvulta alkaen, mutta vielä silloin ei käytetty avohakkuumenetelmää, jossa metsikkökuviolta kaadetaan kaikki puut. Avohakkuiden vaikutuksia luontoon on kritisoitu, sillä menetelmänä se tuhoaa tehokkaasti sekä retkeilymaisemia että elinympäristön monilta kasvi- ja eläinlajistoilta. Avohakkuiden tähden esimerkiksi kuolleiden mustikanvarpujen uusiutuminen kestää vuosikymmeniä. Kaikki metsät, joita ei suojella saattavat joutua hakkuu-uhan alle.
Helvetinjärven kansallispuiston keskeiset osat asetettiin suojelukseen 1950-luvulla ja metsä on täällä monin paikoin lähes luonnontilassa.
Kansallispuiston rengasreitti
Ruovedellä sijaitseva, 1982 perustettu Helvetinjärven kansallispuisto käsittää lähes 50 hehtaarin suuruisen alueen. Sen erikoisuutena on erämaajärvien ketju, jota kehystävät syvät rotkolaaksot.
Tänään patikoin kansallispuiston rengasreitin Helvetistä itään. Jos ajat tänne, niin löydät paikan osoitteessa Helventinkoluntie 775, Ruovesi. Auton voi jättää Kankimäen pysäköintialueelle.
Vaikka reitin kokonaispituus on vain neljä kilometriä, kannattaa ainakin vettä varata riittävästi mukaan, sillä maasto on paikka paikoin nousujohteista. Helvetinjärven kansallispuiston alueelta löytyy useita keittopaikkoja ja viitoitettuja polkuja, joista on yhteys Pirkan taival -retkeilyreitistöön sekä Seitsemisen kansallispuistoon. Pidemmille reiteille on hyödyllistä ottaa mukaan ulkoilukartta, josta löytyvät muun muassa tulentekopaikat. Kartan avulla voi hahmottaa myös eri kohteiden etäisyyksiä.
Kankimäen lähtöpisteestä hetken matkaa käveltyäni metsätien varsi erkanee oikealle poluksi. Se johdattaa minut purojen solinan saattelemana läpi kuusimetsikön ja suon vierustaman männikön, kohti jylhiä jäkälämattojen päällystämiä kallioita.
Luonnonvoimien synnyttämä matkailunähtävyys
Iso-Helvetinjärven itäpäässä on näköalalava, jonka viereiselle kalliolle pysähdyn katselemaan maisemia.
Iso Helvetinjärven lisäksi kansallispuiston järviketjuun kuuluu Pitkä Helvetinjärvi , Luomajärvi ja Kovero. Jälkimmäisessä kohteessa rantakalliot ovat kaikkein korkeimmat.
Hankalakulkuiset kalliopengermät tarjoavat pesimisrauhaa muun muassa huuhkajille. Kansallispuiston yllä saattaa myös nähdä korppeja, jotka pystyvät selviytymään näissä olosuhteissa ennen muuta hyvän lentotaitonsa ansiosta. Ne pystyvät taitavasti kaartelemaan puiden lomassa ja poimimaan haaskat ravinnokseen. Erämaakallioiden suojassa myös ilvesemolla on turvallista kasvattaa pentuettaan.
Kansallispuiston rotkolaaksot ovat saaneet alkunsa maankuoren liikehdinnän johdosta 150-200 miljoonaa vuotta sitten. Tänne syntyi kapea sola, jota kutsutaan Helvetinkoluksi sekä Isosta, että Pitkästä Helvetinjärvestä, Koverojärven kautta Luomajärvelle johtava syvien rotkojärvien jono. Syvin näistä järvistä on Koverojärvi, jossa vettä on syvimmillään noin 50 metriä.
Helvetinjärvi oli matkailunähtävyys jo 1800-luvulla. Monet tunnetut suomalaiset taitelijat, kuten Akseli Gallen-Kallela, Johan Ludvig Runeberg sekä Louis Sparre ovat vierailleet täällä.
Iso-Helvetinjärven rannasta löytyy retkeilijöitä varten päivätupa ja tulipaikka, jossa voi vaikka pitää evästauon. Kovin täyteen ei itseään kannata tankata, sillä päivätuvan pihalle laskeutuvat kaksisataa askelmaa joutuu nousemaan myös ylös takaisin reitille päästäkseen.
Juhannusyön taikakasvi
Jykevien rantakallioiden vierellä kasvaa monin paikoin sananjalkoja. Vanha kansa uskoi, että sananjalka kukkii ainoastaan juhannusyönä. Mikäli sen ihmeen näkee, saa ikuisen onnen ja kaiken mitä osaa toivoa. Sanajalkojen siemenien uskottiin suojelevan myös aarteen etsijöitä. Siemenen löytäjä sai näkymättömyyden voiman, joka suojasi etsijää aarteen vartijoilta. Tätä taikakasvia on taitettu myös vainajien mukaan arkkuun ja sillä on täytetty patjoja särkyjen karkottamiseksi.
Solan uumenissa
Helvetinjärven kaakkoispäässä sijaitseva, lähes 38 metriä syvä ja 40 metriä pitkä Helvetinkolu on vaikuttava näky. Nousen kivikkoista kalliota ylöspäin ja kurotan katsomaan sen sisälle. Vihreiden sammalten koristama kalliohalkeama on niin syvä ja kapea, ainoastaan 2,5 metrinen, että sen sisässä on melko hämärää päiväsaikaankin.
Tänne pääsee laskeutumaan ylhäältä kallioilta tai järven suunnasta. Ylhäältä tultaessa maasto on kuitenkin sen verran äkkijyrkkä ja mudasta liukas, että tyydyn ihailemaan maisemia järven puolelta. Solassa lojuvat jättikokoiset lohkareet vaikeuttavat nekin liikkumista kallioiden välissä.
Vaikken varsinaisesti ole korkean paikan kammoinen, rotkon katsominen alkaa jostain syystä pyörryttää ja päätän laskeutua alas järven rantaan.
Järven tarina
Vanha tarina kertoo Helvetinjärven saaneen nimensä erään isännän ottaessa omin lupinensa vieraasta merrasta hauen. Kostoksi tästä teosta järvi noiduttiin, niin että kuluisi aikoja ennen kuin hauki tarttuisi seuraavan kerran pyydykseen. Näin myös kerrotaan tapahtuneen.
Harmi, etten huomannut ottaa mukaani uimapukua, koska lämpömittari on kohonnut jo hellelukemiin.
Kuumuuden tuntee erityisen hyvin, kun lähden nousemaan järvenrantaportaikkoa takaisin ylös reitille, joka jatkuu suopursun huumaavassa tuoksussa pitkospuita pitkin.
Polkua somistavat valkoiset tupasvillat ja kelopuut, jotka saattavat olla iältään satoja vuosia vanhoja. Siellä täällä näkyy kaatuneita puita, jotka ovat todennäköisesti jäänteitä 2010 riehuneesta Veerasta. Veera oli ukkosmyrsky, joka syöksi maahan salamoita Ilmatieteen laitoksen mukaan 23 000 kertaa ja lakosi kosolti puita matkallaan myös kansallispuiston alueelta.
Rengasreitiltä selvittyäni jatkan matkaani Kankimäkeen johtavalle hiekkatielle, sillä näin kansallispuiston alueelle tultaessa jotain, joka ei ole ihan tyypillistä Suomen suvessa.
Maailman nopeimmat kaksijalkaiset
Ennen Kankimäen parkkialuetta on maatila, jonka eläinaitaus näyttää paikalle päästyäni ensin täysin autiolta. Hetken aikaa odoteltuani eteeni ilmestyy näyttävien lintujen kavalkadi. Ainakin viisi valtavan kokoista strutsia tuijottaa minua silmäripsiensa takaa uteliaana.
Verkkainen kävelytyyli ei kerro mitään niiden todellisesta nopeudesta. Strutsi on maailman nopein kaksijalkainen eläin. Se voi juosta noin 70 kilometrin tuntivauhdilla. Suuttuessaan se potkaisee eteenpäin ja sen paksu raatelukynsi on tappavan vaarallinen. Painoa näillä runsas kaksimetrisillä pitkäkauloilla on aikuisena 90-170 kiloa. Strutsi munii yleensä näin kesäisin ja yksi muna painaa noin 1,5 kiloa.
Ketterät herkkusuut
Tien toisella puolella suloinen näky sulattaa sydämeni. Tämä vilkas villipossukaksikko ei kauan viihdy aloillaan ja yhteiskuvan otto osoittautuukin aika haasteelliseksi. Kovin lähelle aidan reunaa ei voi käsiä laittaa, sillä aitausta suojaa sähköpaimen. Sähköpaimenen voima on jo tullut testattua joskus hevostalleilla käydessäni.
Kömpelön näköisestä liikehdinnästä huolimatta villiporsas on nopea eläin. Se saattaa juosta jopa 70 kilometrin tuntivauhtia. Villiporsaat ovat kaikkiruokaisia ja niillä on erittäin tehokas ruoansulatus.
Villiporsaat näkevät huonosi, mutta niillä on hyvä kuulo ja erittäin hyvin toimiva hajuaisti. Luonteeltaan ne ovat aamu-unisia ja liikkuvat mieluiten hämärän tullen. Sympaattisesta ulkonäöstään huolimatta villiporsas on villieläin, joka on haavoittuessaan erittäin vaarallinen.
Täysikasvuinen villiporsas painaa noin sata kiloa. Vanhemmat porsaat voivat olla kuitenkin huomattavasti painavampia. Tällä maatilalla asuvan Sohvi-emakon arvellaan painavan yli 300 kiloa. Emakot synnyttävät 1-3 kertaa vuodessa 3-9 pikkupossua.
Telttailu kesäyössä
Maatilavierailun jälkeen on aika palata teltalle. Tarkoitukseni on seuraavaksi lähteä läheiseen kotaan sytyttämään nuotiotuli ja paistamaan makkaraa.
Telttailualueita on kansallispuistossa kaiken kaikkiaan kuusi; muun muassa Luomajärvellä ja Iso Ruokejärvellä. Mukaan telttailemaan kannattaa ottaa riittävästi lämmintä vaatetta, sillä korkeista päivälämpötiloista huolimatta yöllä voi olla kylmää ja kosteata. Minigrip-pussit ovat myös käteviä ja niihin voi sujauttaa esimerkiksi kartan ja tulitikut. Nukkumista helpottaa riittävän paksu makuualusta sekä pehmeä päänalunen, esimerkiksi ilmatäytteinen retkityyny.
Unen saanti ulkona luonnon keskellä ei ole aina helppoa, sillä linnut saattavat laulaa koko yön ja valo pyrkiä läpi telttakankaan. Jos uni ei tule silmään, voi vaikka lähteä katsomaan tyyntä järven selkää tai pienelle kävelylle kesäyöhön.