Saavun Mustion kartanon pihaan, jossa valmistaudutaan ilmiselvästi hääjuhlien viettoon. Koska hääparia ei vielä näy, päätän tehdä pienen kävelykierroksen Mustion linnan puistoon.
Mustion kartanon keltaista päärakennusta ympäröivä englantilaistyylinen puisto lukeutuu yhdeksi Suomen suurimmista yksityisistä puistoista. Se rakennettiin valistuneen itsevaltiuden aikana 1787. Kartanoa 1800-luvulla isännöinyt ruukinpatruuna Fridolf Linder uudisti monin tavoin alun perin barokkityyliin suunniteltua kartanopuistoa. Rikas patruuna oli innostunut harvinaisista puulajeista ja kartanon maille nousikin monia eksoottisia puita, joita tuotiin ympäri maailmaa. Kartanon harvinaiset puu- ja pensaslajit on merkitty puistoon nimikyltein.
Lähes kahdenkymmenen hehtaarin kokoinen puistoalue on kyllästetty kauniiden kukkaistutusten ja pensaiden lisäksi monilla patsailla, joiden aiheet mukailevat antiikin teemoja. Molemmin puolin portaikkoa ympäröivät alppiruusut odottavat vielä täyteen kukkaan puhkeamista.
Kartanoa vierustavan Mustionjoen yli vievän sillan toisella puolella on linnaa muistuttava näköalatorni. Tuntuu kuin olisi tupsahtanut keskelle satumaailmaa; vain haarniskainen prinssi, prinsessa ja valkoinen ratsu puuttuvat. Mustion kartanoympäristöön kuuluu myös jokea kiertävä laituri ”lummepolku”, joka on lumpeiden kukinta-aikana heinä-syyskuussa parhaimmillaan.
Joen vastarannalle, kartanon puolelle on tehty antiikin tyylinen valkea huvimaja, joka toimii hyvänä näköalapaikkana peilityynelle jokimaisemalle.
Kartanon kuuluisat vieraat
Mustion kartano on tarjonnut yösijan monille historiallisesti merkittäville arvovieraille. Sen vierasvuoteilla ovat levänneet muun muassa kansallissäveltäjä Jean Sibelius, taidemaalari Louis Sparre, Kuningas Kustaa III sekä Venäjän tsaari Aleksanteri I ja II.
Loiston ajan kartanoisäntä
Magnus Linder II vuosina 1783–1792 rakennuttama Mustion kartano eli loisteliainta aikaa 1862-1921 eläneen Hjalmar Linderin aikana. Kytäjän kartanossa varttunut Linder vaikutti erityisesti teollisuudessa. Hänen toimestaan Lohjalle perustettiin selluloosatehdas ja rakennutettiin sähkörata tehtaan ja aseman välille. Työnantajana Linder omasi edistyksellisen asenteen: työläisillä oli kahdeksantuntiset työpäivät, ilmaiset lääkkeet sekä palkalliset sairaslomat, vaikka laki ei sitä tuolloin vielä vaatinutkaan.
Traaginen yksityiselämä
Linderin yksityiselämää voi kutsua traagiseksi. Hänen elämäänsä kuului runsas matkustelu, metsästysretket ja juhlat, joihin tarjottavat tilattiin Pariisista ja Pietarista asti. Hjalmar Linderin lapseton avioliitto Mannerheimin sisaren Sophien kanssa päättyi eroon.
Linderin kohtalon sinetöi kuitenkin hänen Hufvudstadsbladetiin kirjoittamansa artikkeli, jossa hän paljasti Suomen sisällissodan valkoisten perustamien vankileirien karut olot, joiden armoille joutui noin 80 000 punavankia. Linder leimattiin maanpetturiksi ja tappouhkausten tähden hän joutui myymään omaisuutensa ja lähtemään lopulta maanpakoon. Linder joutui ulkomailla viranomaisten hampaisiin maksamattomien verojen tähden ja kaiken menettäneenä päätti riistää henkensä.
Kartanon kummitukset
Jokaisella kartanolla on omat kummitustarinansa. Mustion kartanon vanha legenda kertoo papista, joka oli 1930-luvulla tulossa kartanoon tapaamaan silloista patruunaa. Pappi oli joutunut odottamaan patruunan tuloa yhdessä kartanon huoneista ja nähnyt vanhan miehen istuvan työpöydän äärellä. Myöhemmin papin kuvailtua miestä, kävi ilmi, että kyseessä oli 1921 kuollut Hjalmar Linder.
Itsestään aukeaville oville ja rikki meneville laseille voi etsiä syytä myös kartanon muista kummituksista. Legenda kertoo kartanossa nähdystä Valkoisesta rouvasta, joka kantaa molemmissa käsissään raskaita hopeakynttelikköjä. Vaikka yritän olla valpas, en onnistu näkemään vilaukseltakaan vanhaa Hjalmaria enkä Valkoista rouvaa, mutta kuka tietää mitä tapahtuu, kun yö laskeutuu kartanon maille.
Fiskars
Noin puolen tunnin ajomatkan päässä minua odottaa toinen historiallisesti merkittävä puistokohde, Fiskars.
Fiskarsin kylä syntyi rautaruukin ympärille. Rautaruukkeja alkoi nousta Suomeen 1600-luvulla. Koska läntinen Uusimaa oli runsasmetsäinen ja hyvien vesireittien ympäröimä, se oli ihanteellinen paikka rautateollisuuden käynnistämiselle.
Fiskarsin rautaruukki perustettiin vuonna 1649, aikana jolloin Suomi vielä kuului Ruotsin alaisuuteen. Raudan lisäksi ruukissa jalostettiin myös kuparia. Sen tehtaat ja pajat tuottivat tarve-esineitä saksista ja puukoista auroihin ja voimansiirtolaitteisiin. Fiskarsin ruukkialueelle on ominaista metsäiset, jyrkät rinteet ja vehreät lehdot. Fiskarsin pääkadun varrella, rinteen päällä seisova Stenhuset on ruukin päärakennus. Palatsimainen rakennus syntyi arkkitehti Pehr Granstedtin suunnitelmien mukaan.
Istuudun laiturille katsomaan vuonna 1898 perustetun myllyrakennuksen vieressä vaahtoavaa vesiputousta, jonka vesimassa sekoittuu hiljaa virtaavaan Fiskarsinjokeen. Jokilaakson luonto ja vanhat ruukkirakennukset tekevät Fiskarsista tunnelmallisen matkailuympäristön.
Ruukin ympäristöä kiertää vajaan kahden kilometrin pituinen puulajipolku, jossa voi tutustua muun muassa puistopuulajeihin. Reitin varrelta löytyy muun muassa puistolehmuksia, vuorijalavia, douglaskuusia, pähkinäpensaita ja tammi, joka on yli kolmesataa vuotta vanha. Jos tämä tammi osaisi puhua, olisi sillä varmaan mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan, sillä se on seisonut omalla paikallaan ruukin perustamisajoista asti.
Jatkan matkaani vanhan viljamakasiinin takaa kiemurtelevan joen rannalle. Vesi on osassa uomaa hyvin matalalla.
Ruukin ollessa vielä toiminnassa, joella oli tärkeä merkitys raaka-aineiden kuljetusväylänä. Fiskarsin ruukissa käytettiin Ruotsista tuotua malmia, joka kuljetettiin ensin laivoilla Pohjankurun satamaan ja sieltä edelleen proomuilla Fiskarsinjoen alajuoksulla sijainneelle masuunille.
Fiskarsin keskieurooppalaista maisemaa muistuttava luonto ja jokilaakson poikkeava mikroilmasto on muodostanut alueelle rikkaan, harvinaisia lajeja sisältävän kasvi- ja eläinkunnan. Alueen luontoon voi tutustua myös vesiteitse ja lähteä esimerkiksi melontaretkelle Pohjanpitäjänlahteen.
Kultaranta, Naantali
Suomen ehkä tunnetuin puistoalue Kultaranta sijaitsee Naantalissa Luonnonmaan saaressa. Näin kevättorstaisin puistoalueeseen pääsee tutustumaan omatoimisesti. Päätin tarttua tilaisuuteen ja lähteä ilta-ajelulle Salosta Naantaliin. Ajomatka näiden kahden kaupungin välillä kestää ainoastaan tunnin verran.
Perille päästyäni saan tutustua puutarhaan aivan rauhassa, sillä tähän aikaan vuodesta kävijöitä on vielä vähän. Kultarannan mailla käyskentelevät kanadanhanhet eivät tunnu olevan minusta moksiskaan eivätkä säikähdä edes puiston ympäri viilettäviä robottiruohonleikkureita.
Yksi puiston kauneimmista paikoista on mielestäni pergola, joka saa mielikuvissa siirtymään antiikin Kreikkaan. Presidentin kesäasuntona toimivan Kultarannan puutarhan suunnittelivat vuosina 1914-15 kaupunginpuutarhuri Svante Olsson ja hänen poikansa. Puistoalue jakautuu kolmeen osaan: muotopuutarhaan, hyötypuutarhaan ja metsäpuistoon. Osa puutarhasta haluttiin aikakauden ihanteiden mukaisesti säilyttää luonnontilassa.
Puiston omenapuut ovat nyt täydessä kukassaan hieno näky, mutta Kultarannassa vierailu kannattaa ajoittaa keskemmälle kesää, jolloin pääsee ihailemaan puiston suihkulähteitä ja kukkaan puhjenneita istutuksia. Kesällä Kultarantaan järjestetään myös opastettuja kierroksia ja vierailusta saa näin enemmän irti.
Aulanko, Hämeenlinna
Pilvisen lauantaipäivän virkistykseksi lähden tutustumaan Hämeenlinnassa sijaitsevan Aulangon puistomaisemiin.
Aulangon puistometsä on noin sadan hehtaarin suuruinen puistoalue. Aulangon puistossa on sekä englantilaisen että ranskalaisen puistotyyppien piirteitä. Puistometsä on syntynyt 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa eversti Hugo Standertskjöldin hankkeen innoittamana.
Puistohankeen yhteydessä Aulangon linnavuorelle rakennettiin kulissiksi rauniolinna. Tavoitteena oli aikaansaada vaikutelma alueella aikaisemmin toimineesta Aulangon linnasta. Nykyisin harmaagraniitista valmistettu linna toimii kesäteatterin näyttämönä. Graniittilinna sijaitsee kaupungista tultaessa vähän ennen Kylpylähotellia tien toisella puolen.
Jatkan ajomatkaani Aulangon graniittitornille. Matkalla pysähdyn koristeellisen Ruusulaakson paviljongin eteen, jonka takana levittäytyy metsälampi, toinen Puistometsän tekolammista. Vehreän elinvoimaisen puiston aikaansaaminen on ollut kovan työn takana ja vaatinut aikanaan 250 miehen työpanoksen.
Aulangon puistometsästä löytyy 70 erilaista puu- ja 80 erilaista pensaslajia. Tänne on istutettu muun muassa pihtoja, lehtikuusia, lehmuksia, vaahteroita, saarneja ja jalavia. Harvinainen nähtävyys on myös puiston pihlajametsikkö.
Kohteeseen päästyäni kipuan graniittitornin mutkikkaita portaita pitkin aivan ylös asti. Aulangonvuorella sijaitsevasta 33 metriä korkeasta näköalatornista avautuu yksi Suomen kansallismaisemista. Tarina kertoo Sibeliuksen saaneen inspiraationsa Finlandian säveltämiseen juuri näistä Aulangon jylhistä maisemista.
Puistot voivat olla luovuuden lähteitä, mutta myös terveyttä ja erityisesti elämänlaatua edistäviä ympäristöjä. Yleisessä tiedossa on kuinka kasvit kykenevät puhdistamaan ilmaa. Vihreä ympäristö laskee myös stressihormonien määrää, verenpainetta ja parantaa mielialaa sekä keskittymiskykyä. Ihmiset voivat usein huonosti liian tiiviiksi rakennetuissa kaupunkimiljöissä. Puistojen merkityksen tunnustaminen ja niiden hyödyntäminen ympäristösuunnittelussa maksaa itsensä monin verroin takaisin lisääntyneenä hyvinvointina.