Itämeri, tammikuun 1. päivä vuonna 1905.
Suomalainen höyrylaiva S/S Helsingfors on matkalla Helsingistä Hangon kautta Lyypekkiin. Miltei 500 tonnia painava alus liikuttaa mukanansa kaoliini- ja posliinilastia.
Yllättäen taivas alkaa mustua. Tuuli yltyy kohti myrskylukemia ja kova merenkäynti ajaa 63 metriä pitkän ja 9 metriä leveän aluksen päin karia.
Kun alusta ei ala kuulua Hangon satamaan, vastaan lähetetään pelastusalus Meteor. Näkyvyys on kuitenkin heikko, eikä Helsingforsia onnistuta löytämään.
Sään selkiinnyttyä onneaan koittaa pelastusalus Protector. Pelastusalus löytää Helsingforsin, mutta ajautuu samalla itse karille. Tässä vaiheessa osa Protectorin miehistöstä siirtyy Helsingforsiin, sillä Protectorin tilanne näyttää huolestuttavammalta.
Seuraavana päivänä myrsky yltyy jälleen. Protector irtoaa karilta Helsingforsin kylkeen, joka on jo alkanut kallistua. Lopulta Helsingfors kääntyy ympäri. Osa miehistöstä yrittää pelastautua kiipeämällä pinnalle jääneiden kansirakenteiden ja rikin päälle.
Alus alkaa painua pohjaan viiden ihmisen ollessa loukussa laivan sisässä ja yhden merimiehen jäädessä tyrskyävän veden armoille.
Luonto näyttää todellisen voimansa, kun höyrylaiva S/S Helsingfors ja kuusi sen miehistöstä uppoaa laivan mukana syvälle meren aaltoihin.
Örön ja Bengtskärin välisellä merialueella, 13 metrin syvyydessä lepää höyrylaiva Helsingforsin hylky. Hylkykarttaa katsoessani huomaan, että se ei suinkaan ole ainoa. Bengtskärin ympäristöstä löytyy useita kymmeniä 1800-luvulla uponneita laivahylkyjä.
Jo keskiajalla moni laiva joutui karikkoisen ja petollisen saariston tähden meren syleilyyn ikiajoiksi. Merimiehet pelkäsivät Nyhamnin ja Jussarön välistä merialuetta, sillä sen uskottiin olevan noiduttu. Laivojen purjehtiessa alueella, kompassin neula alkoi kääntyillä voimmakkaasti puolelta toiselle. Syyksi paljastui myöhemmin merenalainen suuri rautamalmiesiintymä.
S/S Helsingforsin uppoaminen antoi aikanaan impulssin Bengtskärin majakan rakentamiselle. Suomen ollessa tuolloin vielä Venäjän vallan alla, Venäjän keisarillinen senaatti myönsi varat majakan rakentamiselle.
Bengtskärin majakka piirrettiin kansallisromanttiseen muotoonsa arkkitehti Florentin Granholmin suunnitelmin ja sitä ryhdyttiin rakentamaan seuraavana keväänä.
Saaristosta ulkomerelle
Monta kertaa olin ajatellut tehdä tutkimusmatkan Bengtskärin majakalle, mutta siihen ei ole tullut sopivaa mahdollisuutta. Nyt se päivä kuitenkin on koittanut!
Matkani Bengtskäriin alkaa runsaan tunnin ajomatkalla Turusta kohti Kemiönsaarta ja Kasnäsin satamaa. Satamasta hyppään edelleen veneeseen, joka kiidättää minut läpi Turunmaan saariston.
Alkumatka sujuu leppoisasti merimaisemia katsellessa. Ilmojen haltijakin tuntuu olevan tänään puolellani; merellä ei juuri tuule ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Avomerelle tultaessa olosuhteet kuitenkin muuttuvat nopeasti. Vene alkaa keikkua puolelta toiselle ja tyrskeet saavat meriveden roiskumaan kannelle. Vaikka olin pukeutunut mielestäni lämpimästi, huomaan palelevani. Ajoviima tekee kelistä paljon kylmemmän mitä ulkolämpötila antaa odottaa, joten majakkaretkelle kannattaa muistaa ottaa mukaan riittävästi vaatetusta.
Saaristomerellä sijaitevaa majakkaa voi lähestyä Kasnäsin sataman lisäksi esimerkiksi Rosalan saarelta tai Hangon Itäsatamasta. Matkan voi taittaa vuorolaivaliikenteen kyydissä taikka taksiveneellä.
Veneen vauhti alkaa hidastua, kun lopulta päästään lähelle määränpäätä. Merimatka Kasnäsin ja Bengstskärin välillä kesti noin puolitoista tuntia.
Keskimäärin parina kesäpäivänä kuukaudessa aallot nousevat Bengtskärissä niin korkealle, että rantautuminen tänne on mahdotonta. Onneksi aallot eivät sentään tänään lyö rantaan niin kovin.
Yli satavuotias Bengtskärin majakka
Noin kolmekymmentä kilometriä Hangosta lounaaseen sijaitseva Bengtskär on arviolta kahden hehtaarin suuruinen luoto ulkomerellä. Sen katseenvangitsija, Bengtskärin majakka kohoaa viisikymmentäkaksi metriä merenpinnan yläpuolelle.
Runsas sata vuotta sitten valmistuneen majakan rakentamiseen on käytetty tiiltä sekä luodolta saatua graniittia. Ihan pieni työmaa majakan rakentaminen ei liene ollut, sillä sen pystyttämiseen tarvittiin 124 ihmisen työpanosta. Vihdoin elokuussa 1906 saatiin aihetta Maamme-lauluun, kun Bengtskärissä juhlittiin majakan harjannostajaisia. Neljä kuukautta myöhemmin, joulukuun 19. päivänä, Bentskärin majakaan syttyivät valot ensikertaa.
Vuonna 2000 valtio myi Bengtskärin majakan Turun yliopistosäätiölle, joka on pitänyt huolta niin majakan kunnostamisesta kuin sen kunnossa pysymisestä. Viime vuonna Bengtskärin majakka liitettiin merikaapelin avulla sähköverkkoon.
Veden alla on elämää
Puuttomalla luodolla kasvillisuutta on hyvin vähän, mutta sen sijaan merivedestä löytyy elämää.
Luodolla kävellessäni näen kallioiden väliin syntyneitä altaita, joita sade ja merivesi ovat synnyttäneet. Arvatenkin meriveden mukana niihin kulkeutuu myös mereneläviä, kuten äyriäisiä ja pieniä kaloja.
Toisinaan luodolle voi eksyä myös hylkeitä. Lähimmälle hyljeluodolle, Ytterlandille on matkaa täältä noin neljä kilometriä.
Bengtskärin vesissä on tavattu myös rakkohaurua. Tämä väriltään ruskeanvihreä levälaji on yksi Itämeren avainlajeista. Rakkohauru tarjoaa suotuisan elinympäristön pienille kaloille, siiroille sekä muille selkärangattomille. Levä on saanut nimensä sen ilmarakoista, jotka kannattelevat painavaa leväkasvustoa kohti valoa. Itämeren saastuminen ja rehevöityminen näkyy konkreettisesti muun muassa rakkohaurun esiintyvyyden vähenemisenä.
Hiljattain luin juuri Helsingin Sanomien artikkelin, jossa John Nurmisen säätiö yhdessä Metsähallituksen kanssa pyrkivät ennallistamaan Itämeressä kasvavia Meriajokasniittyjä. Niittyjä kuvailtiin artikkelissa vedenalaisiksi savanneiksi, jotka mahdollistavat useiden eliölajien ruoan ja suojan.
Itämeren avainlajien hävitessä monet niistä riippuvaiset lajit vähenevät tai pahimmassa tapauksessa katoavat kokonaan. Siksi ennallistamisella on tärkeä merkitys. Hankoniemen edustalta löytyy vielä paikkoja, jossa meriahokasta esiintyy laajoina niittyinä.
Hankoniemi liittyy kiinteästi myös Bengtskärin historiaan. Kun Hankoniemi ja sitä ympäroineet merialueet jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle talvisodan rauhansopimuksen ehtona vuonna 1940, Hankoon perustettiin 30 000 sotilasta käsittävä laivastotukikohta.
Bengtskärin majakan valohuoneesta oli näkymä Hankoon ja Neuvostoliiton tukikohtaan. Sotien aikana luotoa voitiin käyttää sekä tähystys- että tulenjohtopaikkana.
Muistona sota-ajasta luodolta löytyy kallion alle tehty bunkkeri, jonne pääsee halutessaan laskeutumaan. Kävijältä se vaatii kuitenkin taskulampun, sillä bunkkerissa on lähes pilkkopimeää.
Palataan hetkeksi ajassa 82 vuotta taaksepäin, aikaan, jolloin Bengtskärissä koettiin kohtalon hetkiä.
Bengtskär, heinäkuun 26. päivä vuonna 1941.
Viisi laivaa lähestyy Hangon suunnalta Bengtskäriä. On yö ja kello on jo yli kaksitoista. Neuvostosotilaiden iskujoukko on nousemassa pimeyden ja sumun turvin luodolle. Hyökkääjien missiona on räjäyttää Bengtskärin majakka.
Bengtskärissä heillä olisi vastassaan ainoastaan kuuden miehen vartio; tai niin he ainakin luulevat. Levottoman tilanteen vuoksi vartiointia on kuitenkin lisätty ja Bengtskäriä puolustaa nyt kolmenkymmenenkahdeksan suomalaissotilaan joukko.
Iskujoukko yrittää edetä majakalle, mutta eteneminen keskeytyy vartiomiehen havaittua ylimääräistä liikettä. Kun neuvostosotilaat piiloutuvat eteläterassin ja kallioiden taakse, suomalaiset pudottavat majakan kolmannesta kerroksesta kasapanoksen. Osa iskujoukosta saa surmansa.
Örön rannikkotykistö saa aloitettua tulituksen noin parinkymmenen minuutin kuluttua hyökkäyksen alkamisesta. Vihollisen tykistö ja lennosto vastaa tuleen.
Taistelu jatkuu kiivaana ja tilanne alkaa näyttää pahalta suomalaisten kannalta. Hyökkääjillä on kaksinkertainen miesvahvuus ja suomalaisten ammukset alkavat olla lopussa. Vihollisen joukot onnistuvat valloittamaan majakan pohjakerroksen.
Suomalaisten tykkiveneet ja Fokker-koneet tulevat apuun kreivin aikaan. Jäljelle jääneet neuvostosotilaat yrittivät vielä maihinnousua, mutta turhaan. Kiivaat taistelut päättyvät kunnes luodolla ei ole enää yhtään taistelukuntoista neuvostosotilasta. Bengtskärin majakka on taas suomalaisten.
Seuraavana päivänä majakkaa uhkaavat taivaalta lähestyvät pommikoneet. Bengtskärissä ei ole ilmatorjunta-aseita, joten puolustautuminen ei onnistu. Kello 16:42 tornin saumaosaan osuu pommi, jonka johdosta yksitoista suomalaista jää majakan sortuvien rakenteiden alle.
Bengtskärin kallioon on kaiverrettu vuosiluku 1941. Vuosiluvun ympärillä on kolme nimeä sekä Karjalan vaakunalta näyttävä tunnus. Keitä nämä henkilöt ovat tai olivat, en tiedä. Sen tiedän kuitenkin, etteivät he olleet ainakaan Bengtskärissä kaatuneiden joukossa.
Noin 1500 sotilasta osallistui aikanaan Begtskärissä käytyihin taisteluihin niin maalla, merellä kuin ilmassa. Suomalaissotilaita kuoli 32 ja neuvostosotilaita arviolta sata. Bengtskärissä kaatuneiden suomalaissotilaiden nimet on kaiverrettu majakan kappelin muistolaattaan.
Bengtskärin majakan sisältä löytyy pieni näyttely, jossa voit lukea lisää taisteluiden etenemisestä. Näyttelyssä on esillä myös sotapäiväkirjamerkintöjä tuolta ajalta.
Majakan toisessa kerroksessa sijaitsee vanhaan tyyliin sisustettu kahvila-ravintola. Viileän merimatkan jälkeen paikan oma erikoiskahvi maistuukin yllättävän hyvältä!
Kahvin voimalla lähden tavoittelemaan Bengtskärin majakan valohuonetta, joka on 252 askelman korkeudessa. Pienen puuskutuksen jälkeen on jäljellä enää muutama askelma ja olen perillä.
Jos aiot kivuta ylös majakan valohuoneeseen, niin luistamattomat kengät tulevat tarpeeseen, sillä viimeiset metallitankoiset askelmat ovat todella liukkaat!
Majakkaelämää luonnon ehdoilla
Täältä ylhäältä on hyvä mahdollisuus tähyillä merta kaikista ilmansuunnista. Ihmeellistä muuten, miten kirkasta merivesi on rannassa; valotornista voi nähdä melkein pohjaan asti.
Majakka sijaitsee Saaristomeren uloimmalla luodolla. Koska lähimpään kylään Rosalaan on miltei kahdenkymmenen kilometrin matka, Bengtskärissä on jouduttu elämään luonnon ehdoilla. Hyvällä säällä on voitu muun muassa kalastaa ja pyytää hylkeita. Kovimpien myrskyjen aikaan taas aallot saattoivat lyödä koko luodon ylitse. Silloin on ollut syytä pysyä visusti sisätiloissa.
Bengtskär on Suomen eteläisin asuttu paikka. Aikanaan majakan asuinkerroksissa on asunut kolmen majakanvartijan lisäksi sumusireeninhoitaja ja majakkamestari perheensä kanssa. Enimmillään luodolla on asunut 32 ihmistä.
Majakka automatisointiin vuonna 1968 ja rakennus jäi autioksi. Vuonna 1992 Bengtskärin majakka vuokrattiin Merenkulkulaitokselta Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle, joka kunnosti sen yhteistyössä Karjaan kurssikeskuksen ja Turun aikuiskoulutuskeskuksen kanssa. Kolme vuotta myöhemmin Bengtskärin majakka avattiin vierailukohteeksi. Nykyisin ylläpidosta huolehtii Bengtskär Oy.
Bengtskärin majakassa voi halutessaan myös yöpyä. Majakasta löytyy seitsemän vierashuonetta merinäköalalla. Vierashuoneet ovat toimineet aikanaan majakanvartioiden asuinhuoneistoina.
Valoa merelle
Sumuisessa sääässä ajelehtivia laivoja voitiin varoittaa majakasta seitsemän metrin pituisella sumusireenillä, jonka ääni kuului kauas, jopa kolmenkymmenen kilometrin päähän. Bengtskärin majakan etelänpuoleisesta julkisivusta löytyy umpeen muuratun sumusireenin aukko, johon on tehty myöhemmin pyöreä ikkuna. Majakan rakenteissa näkyy yhä myös maailmansotien aikaansaamia vaurioita.
Korkealla valohuoneessa näen Pariisista tilatun ja alunperin petrolilla toimineen valolaitteiston. Laitteiston hankinta verotti aikanaan kolmasosan majakan rakennuskustannuksista. Prismojen avulla valo saatiin heijastettua noin neljänkymmenen kilometrin päähän. Bengtskärin valotunnus oli kolme välkyntää aina kahdenkymmenen sekunnin väliajoin.
Nykyisin suurikokoinen valolaite ei ole enää toiminnassa. Valohuoneen sivuilla olevat sähkölamput sen sijaan vilkkuvat yhä Saaristomeren tummuvassa yössä.
Bengtskärin linnut
Vaikka meren ympäröimänä ollaankin, siipiväliltään jopa 2,5 metriseksi kasvavaa merikotkaa ei täällä näy. Ihmiset pitävät tämän näyttävän linnun poissa luodolta.
Parikymmentä vuotta kestänyt merikotkien ruokinta on johtanut kotkakantojen elpymiseen. Asialla on ollut kääntöpuolensa; haahkakannat ovat taantuneet. Hautovat haahkanaaraat ja niiden munat ovat merikotkille helppo saalis. Täällä Bengtskärissä haahkat ovat kuitenkin ihmisen suojeluksessa ja turvassa merikotkilta. Siksi niitä on täällä hyvin runsaasti, vaikka haahka on Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokiteltu lintulaji.
Haahkoja ei juuri esiinny Sisä-Suomessa, vaan se on ennen muuta merenrannikoiden lintu. Laji on levinnyt erityisesti Ahvenanmaan ja Saaristomeren alueille. Haahka, joka on suurin sukeltajalinnuistamme, käyttää ravinnokseen pääasiallisesti sinisimpukoita. Poikasille kelpaavat myös äyriäiset.
Maassa pesiviä haahkanaaraita tuntuu olevan kaikkialla, joten saan todella katsoa, etten astu niiden päälle. Vaikka haahkaemot käyttäytyvätkin rauhallisesti, kovin lähelle ei ole syytä mennä, vaan antaa niille pesimisrauha.
Haahkanaaraat saattavat rohmuta myös toisten naaraiden munia pesiinsä. Naaras kykenee hautomaan maksimissaan noin 7 munaa kerralla. Tätä suurempia munamääriä ei lintu pysty pitämään lämpimänä, eivätkä poikaset näin välttämättä selviytyisi elämään.
Haahkanuntuvat ovat olleet saaristolaisille tärkeä luonnonvara. Pehmoiset untuvat saatiin kerättyä pesästä kun pesintä oli päättynyt. Untuvaa voitiin hyvän lämmöneristyksensä ansiosta käyttää muun muassa tyynyjen ja peittojen täytteenä.
Haahkat lähtevät muuttomatkalle Tanskan saaristoon usein jo kesällä. Naarasyksilöt ja nuoret linnut syksyllä. Paluu kotikonnuille tapahtuu lounaisten tuulten puhaltaessa maalis-huhtikuun aikana.
Meriturvallisuus kehittyy tekniikan mukana
Vanhoista asiakirjoista käy ilmi, että tärkeitä meriväyliä on ennen muinoin merkitty kelluvien tynnyreiden ja kummelien avulla. Karikkoisilla rannikoilla luotsien tehtävänä oli merkitä karit ja matalikot merimerkein ja ohjata laivat turvallisesti satamaan ja sieltä pois. Kun laivaliikenne kasvoi, käyttöön otettiin muun muassa tunnusmajakoita eli pookeja. Useimmiten puusta valmistetut pookit hävisivät sotien myötä Suomenlahdelta, sillä niitä poltettiin vihollisen navigoinnin hankaloittamiseksi.
Bengtskärin kaltaisia valomajakoita rakennettiin erityisesti 1800-luvulla, jolloin linssistöt kehittyivät ja valon kantavuus parani olennaisesti.
Majakoilla on ollut aikanaan tärkeä merkitys merenkululle. Ne ovat valaisseet laivojen kulkua ja tehneet kalastajien työn turvallisemmaksi vaarallisella avomerellä. Navigointitekniikoiden kehittymisen myötä majakoiden merkitys meriturvallisuuteen on kuitenkin vähentynyt.
Bengtskärin majakka on mielenkiintoinen osa suomalaista rakennus- ja sotahistoriaa. Kaunis meriympäristö ja luoto lintuineen oli kuitenkin se juttu, joka teki minuun suurimman vaikutuksen. Täällä olisi helposti viihtynyt pidempäänkin!