Myrskyn riepotellessa koko eteläistä Suomea, lähden viettämään elokuista viikonloppua Pohjanmaalle, joka on ilmeisesti niitä harvoja paikkoja Suomessa, jonka pitäisi säästyä pahimmilta sateilta. Päädyn pienen ja idyllisen puutalokaupungin kaduilta taloon, jonka historia johtaa minut barokin ajalta kohti uusklassismin aikakautta. Käväisen myös parkkilaivan rekonstruoidussa sisätilassa tutkimassa, millaisin välinein purjelaivakaudella on uhmattu merta. Matkani varrelle osuu lisäksi luontokohde, joka saattaa kätkeä sisäänsä miljoonien vuosien takaisen salaisuuden.
Luonnon muovaama tasku
Etenen Salosta Porin kautta Merikarvialle ja sieltä edelleen kohti päämäärääni Kristiinankaupunkia. Ennen kaupunkiin ajoa päätän pistäytyä paikassa, joka on ollut arkeologisen mielenkiinnon kohteena ulkomaita myöden.
Karijoen ja Kristiinankaupungin rajalla sijaitseva Susiluola on Suomen suurin luola ja sen on arveltu olevan 2,6 miljoonaa vuotta vanha. Pääsen neljänsadan metrin etäisyydelle paikasta autolla, minkä jälkeen nousen mäkistä polkua pitkin aidoitetun luolan suuaukolle. Luola on syntynyt kallioperän vaakarakoon, joka on miljoonien vuosien kuluessa laajentunut luolaksi. Viimeinen jääkausi Veiksel on tehokkaasti hävittänyt edeltäneiden aikakausien jäljet maastosta. Susiluola on nykytiedon valossa ainoa paikka maapallolla, josta on löydetty jälkiä elämästä ennen jääkautta.
Jääkausien välisenä aikana luolan suu täyttyi maakerroksilla merenpinnan ulottuessa luolan suuaukon ulkopuolelle. Näin luolan on onnistunut säilyä koskemattomana näihin päiviin asti.
Tutkijoiden kiistakapula
Pääsen kurkistamaan luolan suuaukosta sisälle, mutta edemmäs ei voi sortumisvaaran tähden mennä.
Susiluolalla on pituutta 30 metriä ja sen pinta-alan arvioidaan olevan 400-500 neliötä. Luolan eri kerroksista on löydetty nuotiopohjia, kivityökaluja ja niiden tekemisestä syntyneitä iskoksia. Ikäarvio 74 000-132 000 vuotta perustuu löydösten sijoittumiskerroksiin ja siitepölyjen ikämäärityksiin. Näiden perusteella on arveltu paikkaa asuttaneen Neandertalinihmiset.
Kaikkia tutkijoita löydökset eivät ole vakuuttaneet ja osa tutkijoista pitääkin niitä luonnon muovaamina. Tukea asialle on kuitenkin löytynyt yllättäen ulkomaalaisten asiantuntijoiden keskuudesta. Onkin mielenkiintoista seurata, pääsevätkö tutkijat vielä yksimielisyyteen asiassa vai jääkö salaisuus näiden kosteiden seinien sisäpuolella.
Tapulikaupungin nousu
Susiluolan hämäristä jatkan matkaani Kristiinankaupunkiin, jonka puutaloympäristö muistuttaa minusta paljon Raumaa, jossa olen viettänyt nuoruuttani ja opiskellut. Rauma on tosin kaupunkina Kristiinankaupunkia parisataa vuotta vanhempi.
Kristiinankaupunki perustettiin 1649 Köppöön saarelle, jonka mukaan kaupunki aluksi nimettiin. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe muutti kuitenkin nimen Kristiinankaupungiksi, joko kunnioituksena silloista Ruotsin kuningatarta kohtaan tai vaimonsa kreivitär Kristina Stenbockin mukaan. Pieni satamakaupunki heräsi eloon 1792, jolloin kaupunki sai tapulioikeudet.
Tapulioikeuksilla kaupunki sai valtuudet harjoittaa ulkomaankauppaa. Seuraavalla vuosisadalla Kristiinan kauppalaivasto olikin yksi Suomen suurimmista. Kaupunkiin nousseet komeat liike- ja asuinrakennukset täyttyivät porvaristosta ja käsityöläisistä.
Sotavankeudesta kohti menestystä
Kristiinankaupungin keskustaa tutkiessani pysähdyn kaksikerroksisen punamaalatun puutalon eteen. Metallinen seinäkyltti kertoo minun olevan paikassa, jonka historia ulottuu todella kauas. Sen rakennusvuosi ajoittuu vuosisadalle, jonka alkupuolella pohjoista Eurooppaa ravisteli Suuri Pohjan sota.
Sodan johdosta puolalainen aatelismies ja vänrikki nimeltä Casimir Subkowski vangitaan. Monien muiden puolalaisten sotavankien tavoin hänet kuljetetaan ensin Tukholmaan ja sieltä edelleen Kokkolaan istumaan vankeusrangaistustaan. Kokkolassa Subkowski tutustuu Kristiinasta tulleeseen naiseen, tulevaan vaimoonsa Anna Enholmiin.
Annan perhe on vaikutusvaltaista sukua ja perheen avun ansiosta Subkowskin onnistuu vapautua. Casimir ja Anna avioituivat vuonna 1708 ja muuttavat Kristiinankaupunkiin. Casimir Subkowskista tulee Casper Lebell, menestyksekäs kauppias, joka kuljettaa omilla laivoillaan puutavaraa ja tervaa ulkomaille.
Restauroinnin taidonnäyte
Vuonna 1761-62 Casper Lebellin poika rakennutti tämän kaksikerroksisen, nykyisin museona toimivan päärakennuksen. Talossa on asunut yhteensä kolme Lebellien sukupolvea. Kiinteistö joutui myöhemmin perinnönjaossa De Gamlas Hem -yhdistykselle, jolta museon perustaja Tyra Borg osti sen. Tyra Borgin kiinnostus kiinteistöä kohtaan juonsi juurensa siihen, että hänen isoisänsä äiti kuului Lebellien sukuun. Borgin isä taas oli kuuluisa tehtailija ja kauppaneuvos Antti Ahlström, joka perusti muun muassa kotikylääni Kauttualle paperitehtaan 1907.
Tyra Borg käytti Ahlströmistä saatuja varoja talon kunnostukseen. Talosta oli otettu talteen alkueräisiä tapettiosia, joiden mukaan maalarimestari Rafael Sjöblad etsi oikeat värisävyt ja maalasi seinät näyttämään alkuperäisiltä tapeteilta. Katon puhdistuksen yhteydessä paljastui näyttävä barokkisalin kattomaalaus, jonka ruotsinkielisessä tekstissä pyydetään talolle suojelusta. Entisaikaan, kun valon lähteenä poltettiin tuohia, puutaloalueet olivatkin jatkuvassa palovaarassa. Kristiinankaupunki on ollut erityisen onnekas, sillä se on Suomen ainoa kaupunki, joka on onnistunut säästymään laajoilta tulipaloilta.
Museon esineistö
Tyra Borg oli vahva, omaperäinen nainen, joka tunsi jo lapsena vetoa vanhojen esineiden muotoihin. Hänen tavoitteenaan oli saada aikaan Lebellin museosta autenttinen ajankuvaus porvarisperheen elämästä 1670-1840-luvun kauppa- ja merenkulkukaupungissa.
Keskeisessä roolissa museon kehittämisessä olivat myös Tyra Borgin serkku Sigrid Savander sekä amanuenssi Arne Appelgren, joka toimi asiantuntijana kallisarvoisten esineiden hankinnassa. Näyttelyesineitä on saatu paitsi perintönä myös huutokaupoista ja lahjoituksina.
Museon vanhimpiin esineisiin kuuluva seinäkaappi pitää sisällään salalokeroita, jonne saatettiin piilottaa arvoesineitä, kuten koruja ja jalokiviä.
Hallitsijoiden istuttama sohva
Lebellin talon ruusukuvioisen kustavilaissalin piti lämpimänä pylväskaakeliuuni. Salin kaarevakulmaisessa sohvassa ovat istuneet kaksi hallitsijaa, joilla on ollut takanaan samankaltainen tragedia. Ruotsin kuningas Kustaa Adolf IV ja Venäjän tsaari Aleksanteri ensimmäisen isät kuolivat molemmat murhan seurauksena.
Kauppiaan työhuoneessa
Casper Lebellin pojan, Josef Lebellin mukaan nimetty harmaasävyinen myöhäiskustavilainen kamari klaffilipastoineen on toiminut kauppiaan työhuoneena. Piirongin yläpuolisessa, lasipulloja täynnä olevassa kaapissa näkyy hyvin 1700-luvun loppupuolelle ajoittunut lasiteollisuuden läpimurto. Silloin Suomessa käynnisti toimintansa neljä uutta lasitehdasta, jossa puhallettiin ikkunalasin lisäksi muun muassa pulloja. Suomalaisella lasilla oli tuolloin kova kysyntä myös Ruotsissa, jossa oma tuotanto ei kyennyt vastaamaan kasvaviin tarpeisiin.
Kristiinankaupungissa tärkeä ja pääasiallinen elinkeino oli kuitenkin merenkulku. Kierrettyäni Lebellin talon molempien kerrosten huoneet läpi siirryn Kauppatorin laidalla sijaitsevan empiretalon ullakkokerrokseen, jossa sijaitsee Kristiinankaupungin merimuseo.
Osa 2. julkaistaan maanantaina 4.9.2017.