”Erämaan kätköissä tahtoisin omistaa sakaraharjaisen linnan, jossa olisi torni harmaata kiveä, honka- ja tammipuuta. Siellä tahtoisin istua yksin hautoen ajatuksiani, viettää muutamia tunteja laboratoriossa sulattimieni ääressä ja muutamia kirjastohuoneessa ja loput päivää takoen, maalaten ja veistäen”, oli taiteilija Akseli Gallen-Kallela haaveillut.
Vuonna 1911, Gallen-Kallela oli palannut parin vuoden pituiselta opintomatkalta Afrikasta takaisin vaimonsa suvun omistamaan Albergan kartanoon. Päiväntasaajan tropiikista Espoon maalaispitäjään palannut taiteilija ei tuntenut oloaan hyväksi. Arkea koettelivat niin talous- kuin terveysongelmatkin. Tarve työrauhalle oli suuri.
”Axel on onneton, ilman ateljeetä kuten hän nyt on. Olemme jälleen etsineet ja Porvoossa olleet katsomassa vanhaa taloa, mutta se on niin huono, että olisi melkein sama rakentaa uusi. Meillä oli arkkitehti Saarinen mukana. Hän on luvannut työn ilmaiseksi meille, mutta Axel on konstikas”, valitteli vaimo Mary.
Ateljeesuunnitelmat alkoivat edetä, kun Gallen-Kallela onnistui lunastamaan Maryn äidiltä Aina Slööriltä Linuddin niemi pitkällä maksuajalla. Gallen-Kallelan haave sakaraharjaisesta linnasta toteutui ja Tarvaspääksi nimetty ateljee nousi lopulta Linuddin niemen korkeimmalla kohdalle, jyrkästi pohjoiseen laskevalle harjanteelle vuonna 1913.
Taideopintoja mestarien johdolla
Tarvaspään seinällä roikkuu Akseli Gallen-Kallelan omakuvaa esittävä veistos. Herää kysymys siitä, miten Gallen-Kallelasta ylipäätään tuli taiteilija?
Gallénien suku on lähtöisin Turun lähistöllä sijaitsevan Lemun kunnan Kallela-nimisestä talosta. Gallen-Kallelan isä oli talon nuorin poika Peter ja äiti Mathilda, porilaisen merikapteenin ja laivanvarustajan Bror Wahlroosin tytär. Axel Valdemar Gallén syntyi perheen kolmanneksi lapseksi Porissa vuonna 1865. Axelin ollessa kaksivuotias perhe muutti Tyrväälle, Jaatsin tilalle, jossa taiteilija vietti lapsuutensa.
Nuori Axel sai opiskella aluksi kotiopettajien johdolla, kunnes 1876 hän aloitti ruotsalaisen normaalilyseon Helsingissä. Kolme vuotta myöhemmin Axelin isä Peter kuoli. Mathildan jäätyä leskeksi hänen piti tehdä vaikea taloudellinen päätös, kumman pojan opintoja kannattaisi tukea. Niinpä Axelin veljen viuluopinnot päätettiin keskeyttää.
Axelin ollessa 16-vuotias, hän aloitti päiväopinnot Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Tuleva taiteilija sai opiskella mestarien johdolla. Hänen opettajinaan toimivat muun muassa muotokuviin ja maisemamaalaukseen erikoistunut Fredrik Ahlstedt, kansankuvauksista ja Kalevala-aiheista tunnettu taidemaalari S. A. Keinänen sekä yksi merkittävimpiä Suomen taiteen kultakauden vaikuttajista, Albert Edelfelt.
Syksyllä 1884 Gallen-Kallela matkusti Pariisiin opiskelemaan yksityiseen taidekouluun Académie Julianiin. Pariisissa hän opiskeli kahteen otteeseen yhteensä noin viiden vuoden ajan. Opiskelu Pariisissa mahdollistui valtion apurahan ja Mathilda-äidin lähettämien rahojen ansiosta.
Akseli Gallen-Kallelan taiteellisuus lienee siirtynyt verenperintönä, sillä äiti Mathilda harrasti maalausta itsekin ja oli selvästi kiinnostunut poikansa urasta. Taiteilijaksi kannustaminen lienee harvinaista tuona aikana ja arvelen, ettei kovin pitkälle ole päästy noista päivistä vieläkään.
Kuva: Tarvaspään ateljee. Wikimedia commons.
Tarvaspään suunnittelu ja toteutus
Oman ateljeensa suunnittelussa Gallen-Kallela halusi yhdistellä erilaisia tyylejä. Rakennuksen muotokieli ja sijainti korkealla kalliolla toi kuitenkin ongelmia. Samoin uudet rakennustekniset ratkaisut, kuten teräsbetonivalun käyttö ja keskuslämmitysjärjestelmä.
Tarvaspää jäi lopulta taloudellisten tekijöiden tähden paljon alkuperäisiä suunnitelmia vaatimattomammaksi. Sen lopulliset pohjapiirrokset, joiden pohjalta rakennus valmistui ovat vuodelta 1912. Piirrosten tekemisessä Gallen-Kallenia auttoi hänen unkarilainen arkkitehtiystävänsä, jonka kanssa he yhdessä hakivat Tarvaspäälle sen lopullista muotoa ja teknisiä ratkaisuja.
”En minä rakenna meitä varten, vaan 500 vuotta eteenpäin”, oli Gallen-Kallela todennut ateljeesuunnitelmistaan.
Tarvaspäässä toteutui lopulta suunnitelmien ydin, joka mahdollisti taiteellisen työskentelyn: varsinainen työhuoneateljee, torni ja kirjastosalonki, joka suunniteltiin taiteen esittelyä varten. Tornin portaat sijoitettiin itäseinälle ja niiden alle suunniteltiin takka. Ateljeen paanukattoon puhkaistiin muutama pieni ikkuna ja eteläseinälle tehtiin turvekattoinen porrashuone ja erkkeri-ikkuna.
Tarvaspään tornihuone
Tarvaspään ylin tornihuone toimi pienenä työhuoneena, jonne rakennettiin kiinteä seinäpenkki. Tornihuone oli rakennettu paitsi näköalahuoneeksi, myös sillä ajatuksella, että taiteilija saattoi vetäytyä sinne halutessaan ympärilleen ehdotonta rauhaa.
Ateljeesta johdettiin huoneeseen puhetorvi, josta taiteilija pystyi kommunikoimaan alakertaan. Aparaatti ei kuitenkaan toiminut, vaan aiheutti heti ensitöikseen sähköiskun, jonka jälkeen se otettiin pois käytöstä.
Seinäpenkki vaikuttaa siltä kuin se olisi jäänyt kesken. Ilmeisesti näin kävikin, sillä sen yläkulmaan oli alun perin tarkoitus tehdä hevosenpää ja myös käsinoja, johon hahmoteltiin ihmisen tai leijonan muotoa.
Syntiinlankeemus-kaappi
Tarvaspään ateljeekodin edeltäjä oli Kalela, Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee, joka sijaitsee Ruovedellä. Gallen-Kallela asui perheensä kanssa kelohonkaisessa Kalelassa ja maalasi siellä Kalevala-aiheiset maalauksensa sekä suunnitteli freskot, huonekalut sekä tekstiilit maailmannäyttelyyn Pariisiin.
Kalelan valmistuttua 1895 Gallen-Kallela alkoi suunnitella kalusteita uuteen kotiin. Kalusteiden yksityiskohdissa hän käytti kasviaiheita, satuolentoja, hämähäkinseittejä sekä hedelmällisyyteen ja syntiinlankeemukseen liittyviä aiheita.
Gallen-Kallelan monista huonekalusuunnitelmista tuli tärkeimmäksi Syntiinlankeemus-kaappi, joka löytyy täältä Tarvaspäästä.
Kaapin etualaa reunustavat paratiisin puut. Oikealla Eevan puolella on hedelmäpuu ja Aatamin puolella mänty. Pieneen yläoveen on kuvitettu Jumalan kasvot planeettojen keskelle. Alaovessa Eeva ojentaa paratiisin hedelmää Aatamille.
Gallen-Kallela piti suunnittelemaansa kaappia onnistuneena ja teki kaikista reliefeistä kipsimuotit valaakseen korkokuvat pronssiin. Reliefejä oli tarkoitus hyödyntää myöhemmin esimerkiksi kirkonovissa.
Pariisin tuliainen
Ollessaan opiskelijana Pariisissa, Gallen-Kallela innostui eksoottisten esineiden keräilystä. Sen aikaisissa taiteilijapiireissä ihailtiin erityisesti japanilaista taidetta. Gallen-Kallela hankki työhuoneeseensa useita erikoisia esineitä. Tämä Tarvaspään vitriinistä löytyvä japanilainen lautanen on yksi taiteilijan Pariisin tuliaisista.
Matkustaminen avartaa
Akseli Gallen-Kallelan Pariisissa vietetty aika oli merkityksellinen hänen myöhemmälle uralleen. Pariisissa Gallen-Kallela sai vaikutteita realistista ja naturalistista taidesuuntaa edustavista taiteilijoista, jotka hioivat hänen taiteellista tyyliään. Opettajiakin tärkeämmäksi muodostui ystävyys kollegoiden kanssa. Heitä olivat muun muassa naturalismia ja ekspressionismia edustava taidemaalari August Strindberg sekä taiteilija ja huonekalusuunnitelija Louis Sparre.
Sparre perusti vuonna 1897 Porvooseen Iris-tehtaan, jossa valmistettiin huonekaluja ja keramiikkaa. Tehtaan tuotantoa oli mukana myös Pariisin maailmannäyttelyn Iris-huoneessa, josta on kuvattu suomalaisen taideteollisuuden ja tyylin alkaneen.
Tarvaspään ateljeessa on esillä Akseli Gallen-Kallelan 37-vuotiaana maalaama, korpimaisemaa kuvaava teos ”Nousevaa polvea”. Gallen-Kallela maalasi sen 13 vuotta Pariisista paluunsa jälkeen.
Taiteen yhdistämät
Tarvaspään galleriassa pistän merkille tiukasti silmiin tuijottavan kipsiveistoksen. Tämän ilmeikkään veistoksen mallina on toiminut taiteilija Carl Bengts ja sen on valmistanut kuvanveistäjä Alpo Sailo.
Gallen-Kallelan tavoin Sailo sai oppinsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hänen jatkaessaan opintojaan Taideteollisuuskeskuskoulussa, oli Gallen-Kallela vieraillut siellä ja kiinnittänyt silmänsä Sailon keskeneräiseen patsaaseen. Gallen-Kallela oli kehottanut Sailoa olemaan yhteydessä häneen.
Näin Gallen-Kallelasta tuli Sailon mentori ja Sailosta taiteilijan oppilas ja avustaja. Gallen-Kallela ohjasi Sailon lisäksi monia muitakin nuoria taiteilijoita ahkeran harjoittelun avulla kehittämään taitojaan ja löytämään oman ilmaisutavan taiteelleen.
Sailoa ja Gallen-Kallelaa yhdisti kiinnostus Kalevalaa kohtaan. Heidän välilleen kehittyi lopulta läpi elämän kantava ystävyyssuhde. Sailo oli muun muassa auttamassa Gallen-Kallelaa maailmannäyttelyn valmisteluissa sekä Tarvaspään myöhemmässä remontoinnissa asuinkäyttöä varten.
Kuva: Akseli Gallen-Kallela. Wikimedia commons.
Taiteilijaperintö
Nimensä aikuisena suomentanut Akseli Gallen-Kallela tuli tunnetuksi erityisesti Aleksis Kiven kirjoittaman Seitsemän veljestä -teoksen ja kansalliseepos Kalevalan kuvituksista. Lisäksi Gallen-Kallela toimi edelläkävijänä taidekäsityön ja grafiikan aloilla. Hänen työnsä antoivat niin ikään vaikutteita myös ajan arkkitehtuurille.
Akseli Gallen-Kallela nimitettiin professoriksi vuonna 1919 ja kunniatohtorin arvonimi hänelle myönnettiin neljä vuotta myöhemmin.
Kalevala-aiheiden parissa Gallen-Kallela teki töitä koko taiteilijauransa ajan. Aiheiden työstäminen alkoi jo vuonna 1889 Aino-triptyykistä, kolmiosaisesta Kalevala-aiheisesta maalauksesta. Vuonna 1928, viimeisenä suurena työnään, hän maalasi uudelleen maailmannäyttelyyn tekemänsä Kalevala-freskot Kansallismuseon eteishallin kupoliin.
Toisintojen suunnittelu aloitettiin jo vuosia aikaisemmin, mutta työ katkesi muuttoihin, matkoihin sekä siihen, että luonnokset olivat päätyneet San Franciscon maailmannäyttelyyn lähetetyn näyttelykokonaisuuden mukana.
Freskojen valmistuttua, Gallen-Kallela sai hartaasti odottamansa palkinnon 400 000 markkaa, jonka avulla Tarvaspäässä voitiin tehdä korjaustöitä.
Kuva: Akseli Gallen-Kallelan piippu, Tarvaspää.
Vuonna 1931 Gallen-Kallela kutsuttiin luennoimaan ja tapaamaan kollegoitaan Kööpenhaminaan. Paluumatkalla Kööpenhaminasta Tukholmaan hän kuitenkin vilustui. Tauti paheni vähitellen ja olo heikkeni. Hotelli Reisenissä majoittuvan Gallen-Kallenin luo kutsuttiin lääkäri. ”Keuhkokuume”, oli tohtori todennut.
”En tahtoisi tänne kuolla”, oli Gallen-Kallela sanonut ja haaveillut rinteestä erämaassa, jonne hän haluaisi raahautua kuin sairas eläin. ”Sinne tahtoisin kuolla, keväiseen auringonpaisteeseen”.
Tytär Kirsti soitti paikalle veljensä Jorman ja äitinsä Maryn. Hotelli Reisenissä Akseli ja Mary kohtasivat toisensa ääneti. Molemmat ymmärsivät siinä vaiheessa lopun olevan lähellä.
Maaliskuun seitsemännen aamun sarastaessa, rakkaidensa ympäröimä taiteilija nukkui pois.
Arkkitehtiystävälleen Akseli Gallen-Kallela oli kertonut aikomuksistaan lahjoittaa Tarvaspää taiteilijaperintönään valtiolle. Tarvaspään eteisessä on betonista ja kivestä valmistettu lattiamosaiikki. Mosaiikilla on kuvattu Gallen-Kallelan suurennetut jalanjäljet ja kompassiruusu, jonka ympärillä on latinankielinen kohtalokas teksti: ”Iterare cursus cogor relictos” – Olen palaava jäljilleni.
Tarvaspään sijainti lähellä Helsinkiä on ollut käytännöllinen ratkaisu, joka on antanut Gallen-Kallelalle mahdollisuuden kiinteään yhteistyöhön niin luovan alan ammattilaisten kuin myös oppilaidensa kanssa. Se on muovannut Akseli Gallen-Kallelasta yhden Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä kuvataiteilijoista.
Taiteelliseen kehittymiseen on piiskannut myös itsekriittisyys, joka kiteytyy hyvin siihen, mitä hän oli sanonut 1900-luvun alussa, Juséliuksen mausoleumiin tehtyjen freskojen jälkeen:
”Haluaisin itse asiassa vetää suuren yön yli kaiken sen, mitä olen tehnyt ja aloittaa uudelleen kokonaan alusta – saa nähdä jaksanko. Haluaisin kerran antaa kauneimman siitä, mitä olen tuntenut. Haluaisin kunnon taiteilijaksi”.
Tarvaspäästä tuli lopulta museo, niin kuin Gallen-Kallela oli toivonutkin. Uusiutuvien näyttelyaiheiden myötä taiteilijan perintö säilyy myös tuleville sukupolville.
Kotimatkalla Akseli Gallen-Kallelan museosta, ilma on jo poutaantunut. Pysähdyn vielä hetkeksi katselemaan Raaseporissa sijaitsevan Pumppulahden puiston ja peilityynen Mustionjoen maisemia.