Kuulaassa syyssäässä lähdin ajamaan kohti Tamperetta, jossa pääsen tutustumaan Hervannan kaupunginosassa sijaitsevaan Poliisimuseoon. Museossa saan nähdä ja kuulla, miten entisaikoihin yleistä järjestystä on yritetty pitää yllä, miten rikoksia on tutkittu ja miten rankaistiin niitä, jotka poikkesivat kaidalta tieltä. Näen myös todistusaineistoa aikanaan suurta kohua aiheuttaneista rikostapauksista ja niin taitavasti väärennettyjä taideteoksia, että taidealan tutkijoillakin on riittänyt niissä pähkäilemistä.
Poliisimuseoon tullessani löydän näyttelytilan keskeltä ympyräksi aseteltuja puupölkkyjä. Istun yhdelle niistä ja asetan läheltä löytyvän kuulokkeen korvilleni. Ääninauha ja lattiaan heijastuvat kuvat kuljettavat minut kauas ajassa taaksepäin.
Ruotsin kuningasvallan aikaan, 1100-luvulla, linnanläänit toimivat valtion hallintoalueina. Niiden keskuksina toimivat linnat ja linnan päällikkönä kuninkaan tai aateliston luottamusta nauttiva käskynhaltija. Kuninkaalle kerättiin veroja ja läänien alamaisten ja sotilaiden tuli noudattaa maanlakeja.
Vuonna 1634, keskiaikaiset linnanläänit korvattiin uudella aluejaolla. Syntyi viisi eri lääniä, johon kuului Turun lääni, Uudenmaan ja Hämeen lääni, Pohjanmaan lääni, Viipurin ja Savonlinnan lääni sekä Käkisalmen lääni. Läänit oli eroteltu kihlakuntiin ja nimismiespitäjiin, joiden tehtäviä hoiti 1400-luvulta alkaen nimismiehet.
Kaupungeissa alimmat virkamiehet vastasivat turvallisuudesta 1600- ja 1700-luvuilla. Lisäksi perustettiin niin kutsuttuja porvariskaarteja valvomaan kaupunkien sisäistä turvallisuutta. Vuonna 1734 voimaan astui uusi maanlaki, joka laajennettiin koskemaan nyt myös niitä kaupunkeja, joissa oli aiemmin noudatettu kaupunginlakia.
Brutaalit rangaistusmuodot
Maaseudun käräjillä tuomari ja lautamiehet päättivät rikos-, riita- ja siviiliasioista. Kaupungissa puolestaan näitä tehtäviä hoiti maistraatti. Oikeudenkäynneissä pidettiin tärkeinä erityisesti todistajanlausuntoja, mutta todistusaineisto tuli merkitykselliseksi vasta 1600-luvulta lähtien.
Riidoista ja rikkeistä tuomittiin sakkorangaistuksiin, törkeämmistä teoista häpeä- ja kuritusrangaistuksiin, kuten raippoihin tai kujanjuoksuun. Kaikkein vakavimmista rikoksista tuomiona oli kuolema. Laki ei kuitenkaan ollut kaikille sama, sillä rikkaat saattoivat sovittaa jopa tappotuomionsa maksamalla rahaa uhrin omaisille.
Kihlakunnan oikeudessa annetut ankarimmat rangaistukset piti vahvistaa vielä hovioikeudessa, jonka jälkeen tuomittu saattoi anoa armoa kuninkaalta. Jos armoa ei herunut tai sitä ei hakenut, kuolema aiheutettiin hirttämällä, polttamalla, teilaamalla tai mestaamalla.
Kuvassa näkyvä Kuopion lääninpyövelin kaulankatkaisukirves oli käytössä 1750–1820 luvuilla. Mestauksia on toimeenpantu Suomessa ainakin Marttilassa, jossa poikkesin myös tällä viikolla. Pieni piipahdus Marttilaan siis…
Olemme nyt mestauspaikalla, jonka verisestä historiasta kertoo muistomerkki, joka sijaitsee kylän keskustassa kahden punaisen lainamakasiinin vieressä.
Viimeisimpiä Suomessa tapahtuneita mestauksia edustaa Antti Antinpoika Hannulan tapaus vuodelta 1824.
Antti Antinpoika Hannula joutui humalapäissään nujakkaan, jonka tuoksinassa tuli satuttaneeksi isäänsä. Isä kuoli seuraavana aamuna, Hannula vangittiin ja vietiin odottamaan tuomiotaan Turun linnaan. Vaikka Suomen Senaatti kirjoitti keisari Aleksanteri ensimmäiselle armonanomuksen miehen puolesta, Hannula ei halunnut armahdusta, vaan hänet tuomittiin lopulta kuolemaan mestaamalla.
Alun perin Seura-lehdessä julkaistussa artikkelissa, joka perustui muun muassa historiantutkija Teemu Keskisarjan haastatteluun, kerrotaan, kuinka mestauspäivänä parikilometrinen saattoväki kulki Hannulan perässä Hämeen härkätien poikki kohti Marttilaa. Tällä paikalla, Antti Antinpoika Hannula koki loppunsa 197 vuotta sitten.
Kerrotaan, että pyövelin piti lyödä peräti kolmesti ennen kuin kaulan katkaisu saatiin onnistumaan. Mestauksessa irrotettu pää nostettiin paalun päähän varoitukseksi muille kansalaisille. Täällä Tiipilän nummella on moni muukin rikollinen kokenut saman julman kohtalon.
Nyt vielä takaisin Tampereen Hervantaan.
Kaukoputki tarkkailuvälineenä
Suomen ensimmäinen poliisikamari perustettiin Turkuun 1800-luvulla. Laitosta johti poliisimestari, jonka alaisuudessa toimi niihin aikoihin kivalteriksi kutsuttu poliisi sekä kuusi tarkastusmiestä. Poliisin asusteeseen kuului virkapuvun lisäksi kaupungin vaakunalla koristeltu rintamerkki sekä venäläinen miekka. Kivalterin tehtävä oli tarkkailla sataman matkalaisia kaukoputkella ja raportoida havainnoistaan kuvernöörille.
Rikollisten tunnistaminen
Kun väestö alkoi 1800-luvulla kasvaa, syntyi tarve rikollisten tunnistamiselle. Vuosisadan alussa tehtiin ensimmäisiä poliisin henkilökortistoja. Poliisi ryhtyi myös valokuvaamaan rikollisia. Aluksi tunnistamisessa hyödynnettiin kehon osien mittaukseen perustuvaa menetelmää, mutta kahden englantilaisen miehen Francis Galtonin ja Edward Henryn kehittämä sormenjälkien luokittelujärjestelmä korvasi myöhemmin tämän tekniikan.
Valoa hämärille kujille
Turun katuja valaistiin kynttilälyhdyin vuodesta 1805 alkaen. Jokaisen talollisen tuli huolehtia omasta katulyhdystään. Sammuneesta lyhdystä voitiin periä 16 killinkiä ja lyhdystä, jota ei ollut sytytetty 40 killinkiä. Killinkiä suurempi rahayksikkö oli 48:n killingin arvoinen riikintaaleri.
Taloissa sisätilat valaistiin öljylamppujen ja kynttilöiden avulla, koska ensimmäiset sähkölamput sytytettiin Suomessa vasta noin 1870-luvulla.
Mirhamin tupa
Lapissa oikeutta käytiin sekä käräjillä että kyläkokouksissa. Kittilän ja Inarin rajalle rakennettiin 1800-luvun puolivälissä Mirhamin tupa -niminen käräjätupa, joka oli Lapin ensimmäisiä oikeusistuimia.
Käräjäoikeudessa nimismies sai toimia syyttäjänä.
Nimismiesten apulaisten eli kyytirättäreiden tehtävänä oli viedä syytetyt käräjille. Kesällä tämä tapahtui kärryillä ja talvella rekikyydillä tai ahkioilla, joissa vangit istuivat kahlittuna kuljetuksen ajan.
Tuomiovalta kapenee ja valvontavastuu lisääntyy
Turun kaupunkipalon jälkeen poliisille osoitettiin toimitila Brinkkalan talon alakerrasta. Poliisisääntöjen uusimisen myötä 1868, poliisikamarin tuomiovaltaa vähennettiin. Velvollisuudet, muun muassa tanssien, saunojen ja tupakanpolton valvonnasta sen sijaan lisääntyivät. Poliisin tehtävään kuului myös prostituoiduiksi oletettujen rekisteröinti. Noin parikymmentä vuotta myöhemmin, uuden rikoslain myötä, fyysinen kuritus väheni ja vankeusrangaistus rankaisumuotona yleistyi.
Museossa näen poliisin univormuja ja varusteita eri aikakausilta. Silmiini osuu erityisesti tämä koristeellinen kaupunkipoliisin kypärä vuodelta 1906.
Kieltolaki työllisti poliiseja
Turun poliisilaitoksen yhteydessä toimi myös poliisikoulu, jossa tulevat konstaapelit perehdytettiin ammattiinsa. Vuonna 1920 poliisien koulutusaika oli vakiintunut kolmeen kuukauteen.
Noina aikoina säädetystä kieltolaista tuli Turun poliisilaitoksen suurin yksittäinen työllistäjä.
Kieltolain tavoitteena oli vähentää olennaisesti rikollisuutta. Toimenpide ei kuitenkaan vaikuttanut alkoholin kysyntään, vaan johti salakuljetukseen ja salakauppaan sekä lain vastustukseen liittyviin lieveilmiöihin. Alkoholia tuotiin Virosta ja Saksasta ja trokarit hoitivat sen varastoinnin ja jakelun.
Kieltolain rikkomista ei kansan parissa pidetty oikein rikoksena ollenkaan, vaan viinaa piilotettiin litteissä peltikanistereissa, milloin matkalaukkuihin, milloin päällysvaatteiden salataskuihin. Luovaa ajattelua on vaatinut myös viinakätköjen mahduttaminen kynttelikköjen ja kirjojen sisälle.
Kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä vuonna 1932.
Levottomia aikoja
Poliisimuseossa esillä olevassa rasiassa on Tampere-Toijala rataosuudelta löytynyt miina.
Jatkosodan aikana sodan vastustajat työllistivät Valtiollista poliisia, Valpo 1:stä ja paikallispoliiseja. Armeijan autoja, junia ja ratakiskoja räjäytettiin itse tehdyillä pommeilla. Sabotaaseista syytetty, vastarintaryhmää johtanut henkilö kiinniotettiin lopulta dramaattisessa pidätyksessä, jossa niin pidätetty kuin etsiväkin loukkaantuivat hengenvaarallisesti.
Toisen maailmansodan aikana ja vähän sen jälkeen, useita tuotteita sai Suomessa vain kuvassa vasemmalla näkyvillä valtion ostokorteilla. Sodan jälkeen säännöstelyä purettiin vähitellen ja viimeiset tuotteet vapautettiin 1950-luvulla. Säännöstelyn päättyessä, hinnat ampaisivat ylös ja Suomessa alkoi yleislakko. Ihmiset marssivat kaduille osoittamaan mieltään ja lakon ulkopuolella oleva työt estettiin väkivalloin.
Poliisi pyrki kaupungeissa hajottamaan väkijoukkoa ratsupoliisien väliintuloilla. Myös konepistoolit otettiin näyttävästi esille. Poliisien pelottelu tuntui vain lisäävän ärtymystä lakkolaisten keskuudessa. Lakolla olikin kauaskantoisia vaikutuksia poliisien ja työläisten väleihin ja se johti lopulta Suomen Poliisien liiton eroamiseen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, SAK:sta.
Uusi organisaatio rikostutkintaan
Keskusrikospoliisi perustettiin Suomessa vuonna 1955 tehostamaan rikostutkintaa. Sen pääpaikka oli Helsingissä, Merimiehenkadun, Ratakadun ja Fredrikinkadun korttelissa, jossa sijaitsivat myös Suojelupoliisi, Liikennepoliisi, tutkintavankila sekä Rikostutkimuslaboratoriot.
Yllä näkyvä 1920–30-luvuilta peräisin oleva vaaka oli käytössä Rikostutkimuslaboratorion tarkoissa rikostutkimuksissa vielä 1950-luvulla.
Rikosten todistusaineistoa
Suomen teollistuminen eteni nopeasti 1960-luvulla. Maa- ja metsätaloustyöt vähenivät maaseuduilla ja siksi tuhansia suomalaisia muutti työn perässä Ruotsiin. Koulutuksen lisääntymisen myötä ihmisiä muutti myös maalta kaupunkeihin, mutta niissäkin toimeentulo saattoi olla heikkoa ja epävarmaa. Tällaisella yhteiskunnassa tapahtuneella muutoksella oli valitettava vaikutus myös rikollisuuden ja muiden negatiivisten ilmiöiden esiintymiselle; talousrikokset, ryöstöt, tapot ja itsemurhat lisääntyivät ennätysmäisesti.
Yksi tämän aikakauden parhaiten muistetuista rikoksista tapahtui vuonna 1960. Läheltä rikospaikkaa takavarikoitiin nämä yllä näkyvät kengät rikoslaboratorion tutkittavaksi. Kengät liittyvät murhaan, jossa kolme nuorta surmattiin telttaretkellä Bodom-nimisen järven rannalla. Tapaus on yksi Suomen selvittämättä jääneistä murhatapauksista. Bodomin murhaniemestä olen kirjoittanut aikaisemmin tässä artikkelissa.
Rikosteknisessä laboratoriossa on tutkittu myös tätä puukkoa, jonka epäiltiin liittyvän Heinävedellä 1959 sattuneisiin murhiin, jossa kaksi nuorta naista sai surmansa.
Vajaa kuukausi naisten katoamisen jälkeen aloitettiin suuretsinnät, jossa mukana oli sekä poliiseja että varusmiehiä. Suuretsintöihin osallistui yli 300 ihmistä. Maastoa haravoitaessa yksi varusmies sattumalta kompastuu rankakasaan. Rankakasan alta paljastuu jotain kauhistuttavaa; turpeella ja puuntaimilla peitetty suohauta. Tutkittaessa käy ilmi, että taimet on katkaistu aivan hiljattain puukolla.
Yllä näkyvä puukko löytyi tekijäksi epäillyn kotoa. Laboratoriotuloksien avulla pystyttiin varmistumaan, siitä ettei kyseinen puukko voinut kuitenkaan liittyä Tulilahden murhiin. Rikostekninen laboratorio kommentoi puukon tutkintaa seuraavasti: ”terä on niin tylsä, ettei sillä tässä kunnossa ole voitu vuolla Tulilahden naamioimispuita. Verta ei löytynyt.”
Kuka murhasi nämä kaksi nuorta naista? Asia jää ehkä ikuisesti sumuverhon taakse.
Talismaanin kantaja
Kurkistan seuraavaksi sisään yhdestä museon vitriini-ikkunoista. Näen ratasmaisen talismaanin, joka on kuulunut edesmenneelle huijarille ja varkaalle, Ruben Oskar Auervaaralle. Taipumustensa tähden hän vietti kaiken kaikkiaan 26-vuotta vankilassa. Hänet tunnettiin ennen kaikkea naisten huijaamisen mestarina.
Ruben Auervaara etsi uhrinsa tekaistulla identiteetillä lehti-ilmoitusten välityksellä ja esiintyi niissä hyvin menestyvänä miehenä. Katteettomien avioliittolupausten avulla hän huijasi omaisuutta yleensä varsin varakkailta naisihmisiltä. Uskottavuutta luodessaan hän käytti muun muassa lavastettuja valokuvia.
Tammikuussa 1945 poliisi julkaisi kuvallisen ilmoituksen avioliittohuijarista, jonka uhreja pyydettiin ilmoittautumaan. Auervaara tuomittiin lopulta melkein kahdenkymmenen naisen huijauksesta. Lisäksi päälle tuli vielä tuomio kuolemantuottamuksesta yhden uhrin tehtyä itsemurhan.
Psykopaatiksi diagnosoidulle Ruben Oskar Auervaaralle talismaanikaan ei tuonut onnea, sillä noin vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänet löydettiin kuolleena pidätyssellistä.
Jäätelökauppias
Museota kiertäessäni tulen osastolle, jossa esitellään poliisien kulkuneuvoja.
Tämän näköiset BMW-merkkiset moottoripyörät tulivat Liikennepoliisin käyttöön vuonna 1958.
Moottoripyöräpoliisia kutsuttiin kansan keskuudessa jäätelökauppiaaksi, pyörän valkoisen sivulaukun tähden, sillä se muistutti jäätelömyyjän hiilihappojäälaukkua. Kun näiden moottoripyörien käyttöikä päättyi, niitä alettiin ottaa koulutuskäyttöön.
Nykypäivänä moottoripyöräpoliisiksi voi hakea poliisikoulutuksen suorittanut henkilö, joka toimii poliisin tehtävissä. Täydennyskoulutukseen hakeudutaan valintakokeen kautta. Valintakokeet sisältävät teoriakokeen, psykologisen kartoituksen sekä ajotaitoa ja fyysisiä valmiuksia arvioivat osuudet. Hakijan tulee muun muassa pystyä työntämään 250 kilon painoista moottoripyörää 460 metriä kolmen minuutin enimmäisajassa, täysissä ajovarusteissa.
Museon käytäviltä löydän myös poliisin vanhat suojaliivit, joita on ollut käytössä vuoteen 1990 asti. Voin vain todeta, että aika painavia ovat olleet! Vaikea kuvitella, miten niiden kanssa on pystynyt aikanaan juoksemaan. Onneksi suojaliivit ovat näistä ajoista jo keventyneet.
Taideväärennöksien tutkinta edellyttää ammattitaitoa ja yhteistyötä
Poliisimuseon teemana on parhaillaan taideväärennökset ja siksi museon takaosa on täynnä toinen toistaan väririkkaampia maalauksia.
Vitriinissä on esillä Salvador Dalín litografiavedos ”La Métamorphose de Narcisse” tai paremminkin sen väärennös. Väärennös käy ilmi siinä esiintyvästä vesileimasta, joka on taidepaperivalmistajan BFK Rivesin. Yritys alkoi käyttää ääretön-merkkiä vesileimana vasta 1980-luvulla. Dalín vedosten papereissa, joissa tämä vesileima esiintyy ovat väärennöksiä.
Teosten aitoudesta ovat kiinnostuneet yksityisten tahojen lisäksi esimerkiksi taidekauppiaat, erilaiset taidehuutokaupat ja tietysti poliisi.
Taideväärennöksien tutkimuksissa poliisi tekee yhteistyötä Kansallisgallerian konservaattorien, taidehistorioitsijoiden ja materiaalitutkijoiden kanssa.
Aitouden varmistaminen tehdään vertailemalla teosta taiteilijan aikaisempaan tuotantoon ja historialliseen yhteyteen. Onko teoksessa käytetty taiteilijalle tyypillistä tekniikkaa? Vastaako signeeraustapa ja paikka taitelijan tyyliä? Ovatko teoksessa käytetyt värit taitelijalle ominaisia ja onko esimerkiksi teoksessa esiintynyt esineistö aikakaudelle tavanomaista?
Teknisen tutkimuksen yhteydessä taidekonservaattorit ja materiaalitutkijat tutkivat teoksen rakennetta sekä materiaalia erilaisten teknisten laitteiden avulla.
Yllä KRP:n FAKE-operaatiossa paljastunut taideväärennös. Eero Järnefeltin ”Kukkia ikkunalla”-maalaukseksi väitetty teos, joka oli maalattu huutokauppaluettelon kuvan perusteella. Taulun takana oleva aitoustodistus on väärennetty. Teoksen lähtöhintana pidettiin 7 000–10 000 euroa.
Väärennösten tutkinta paljasti toisenkin rikoksen
Suomessa taideväärennösten määrä lähti nousemaan 1980-luvulla taloudellisen nousukauden myötä.
Pohjanmaalla paljastuneessa taideväärennösvyyhdissä 1980–1990-luvulla, muutamat taiteilijat tekivät väärennöksiä arvostettujen suomalaistaitelijoiden töistä. Teoksia myytiin ovelta ovelle.
Vuosia kestäneessä tutkinnassa kuulusteltiin peräti paria sataa ihmistä. Jutun pääepäiltynä oli taidekauppias, joka oli erikoistunut surrealistisesta tyylistään tunnetun Nikolai Lehdon tuotantoon. Päätekijä tuomittiin lopulta vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen.
Laajassa tutkinnassa päästiin myös toisen rikossarjan jäljille.
Keskipohjanmaalaisesta teollisuushallista löytyi tuhansia laittomia grafiikan vedoksia. Ne oli tehty joulukorttisarjassa ilmestyneestä taitelija Juhani Palmun teoksesta. Vaikka vedoksia jäljitettiin 10 000 kappaletta, suomalaisiin koteihin jäi silti tuhansia väärennettyjä vedoksia.
Taideväärennökset ovat usein yleisesti luultua taidokkaampia ja taiderikollisuus merkittävin rikosmuoto huume- ja asekaupan jälkeen. Taiderikollisuus on ongelmallista ennen kaikkea taiteilijoille, sillä ne vääristävät markkinoita ja vaikuttavat haitallisesti taitelijoiden toimeentuloon.
Taideteoksen tunnistaminen väärennökseksi voi olla kuitenkin hyvin hankalaa, jopa niitä runsaasti tutkineille ammattilaisille. Oheisessa Taloustaito-lehden artikkelissa on muutamia vinkkejä, joita noudattamalla voi ainakin vähentää virheostosten riskiä.
Museokäyntini päätteeksi käväisin vielä Finlaysonin tunnelmallisessa kattopuutarhassa, josta avautuu hieno näkymä kaupungin ylle ja tänne Tammerkosken rannoille.
Jos haluat käydä tutustumassa Poliisimuseon ”Väritetty totuus – Taiderikoksia Suomessa -näyttelyssä”, se on mahdollista vielä pitkään, sillä näyttely on avoinna aina 16.12.2023 asti.