Ruotsin hävittyä sodan Venäjää vastaan, Turusta tehtiin vuonna 1809 autonomisen Suomen pääkaupunki. Vain muutama vuosi myöhemmin pääkaupunki päätettiin kuitenkin siirtää Helsinkiin. Turku kun oli keisari Aleksanteri I:n mukaan liian ruotsalaismielinen ja lähellä entistä emämaatansa. Vaikka 1800-luku oli Turulle kohtalokas vuosisata, myös uutta kasvua ja kehitystä tapahtui. Turkuun perustettiin monia teollisuuslaitoksia, kuten käsityötehtaita sekä Suomen ensimmäinen hevosraitiotie. Tänään lähden pienelle kaupunkikävelylle katsomaan mitä tuohon aikaan liittyviä nähtävyyksiä onnistun löytämään Turusta ja minkälaisia tarinoita niihin liittyy. Tieni kulkee kohti Kaskenmäkeä kapean Luostarin välikadun poikki. Keskiajalla tämä katu on ollut Turun valtakatu ja se on johtanut Turun tuomiokirkolta Pyhän Olavin dominikaaniluostariin. Luostarin välikatu on suureksi onneksi jätetty entiselleen, vaikka 1800-luvulla suuren kaupunkipalon jälkeen Turulle laadittiin oma ruutuasemakaava.
Vartiovuoren tähtitornille
Kaskenkadulta erkanen puistoon, josta saavun Vartiovuoren tähtitornin juurelle.
Ensimmäiset suunnitelmat kallioisella mäenrinteellä sijaitsevasta tähtitornista teki syntyjään torinolainen arkkitehti Charles Bassi. Observatoriorakennus toteutettiin lopulta saksalaisen C.L. Engelin laatimien piirustusten pohjalta. Puolipyöreä observatorio valmistui Turun Akatemialle vuonna 1819. Tähtitieteellisiä havaintoja saatiin Turussa odottaa kuitenkin peräti viiden vuoden ajan, koska tutkimusinstrumentteja odotettiin saapuvaksi ulkomailta.
Vartiovuoren observatorion tutkijana toimi suomalaispreussilainen tähtitieteilijä Friedrich Argelander. Argelander tutki muun muassa kirkkauttaan muuttavia tähtiä. Turussa tekemien tähtitieteellisten havaintojensa pohjalta Argelanderin onnistui määrittää myös aurinkokunnan liikkeen suunta avaruudessa.
Vuonna 1927 tähtitieteilijän tutkimustyö keskeytyi äkisti. Argelander kirjoitti havaintopäiväkirjaansa: ”Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhkaksi.”
Kohtalokkaasta Turun palosta huolimatta observatorio säästyi tuholta. Palon jälkeen Keisari Nikolai I teki päätöksen observatorion siirtämisestä Helsinkiin. Suunnitteluvastuun sai professoriksi nimitetty Argelander, joka löysi siihen hyvin soveltuvan korkean paikan, nykyisen Tähtitorninmäen.
Kaupungin ensimmäinen vesitorni
Vartiovuorenpuisto, jossa observatorio sijaitsee, on yksi Suomen vanhimmista kunnallisista kaupunkipuistoista. Vartiovuorenpuistoon tehtiin ensimmäisiä istutustöitä 1800-luvun puolivälissä. Rakentaminen eteni verkkaisesti, koska kallioille ja jyrkille rinteille kuljetettiin multaa hevoskyydillä ja jalkaisin. Puistoon istutettiin puu- ja kukkaryhmiä, rakennettiin luonnonkivistä portaita ja terasseja, sijoitettiin penkkejä ja luotiin näköalatasanteita alas kaupunkiin.
Puistosta, läheltä tähtitornia löydän vuonna 1903 rakennetun vesitornin pumppu- ja mittarihuoneen, joka on sen ainoa maan päällä ollut osa. Vartiovuoren vesitorni on ollut tilavuudeltaan 1080 kuutiometriä. Omaperäistä rakennusta somistavat simpukan muotoiset ikkunat ja vesikaton kulmiin veistetyt delfiinit, joista kaksi on toiminut vedenheittäjinä.
Kavala kulkutauti niitti turkulaisia 1800-luvulla
Turun palo ei ollut ainoa Turkua 1800-luvulla kohdannut tragedia. Vuonna 1831 alun perin Intiasta levinnyt kolera eteni myös Suomeen. Kommabakteerin aiheuttama kulkutauti kolera levisi saastuneen juomaveden ja ruoan mukana. Bakteerin muodostamat myrkyt aiheuttivat kuumeilua ja vakavia vatsavaivoja. Kreikkalaiset puhuivat kolerasta sappitautina. Koleraa kammoksuttiin, sillä sairastuttuaan kolme neljästä menehtyi siihen.
Aluksi sairastuneita oli vain yksi, sitten muutamia. Lopulta tahti alkoi kiihtyä ja kulkutauti levisi myös Länsi-Suomen kaupunkeihin. Ensimmäinen kolerakuolema tilastoitiin Turussa syyskuun 4. päivä 1831.
Kaupunkiin johtaville teille perustettiin karanteeniasemia. Ulkonaliikkumiskielto klo 19 jälkeen astui voimaan. Majatalot ja kapakat suljettiin ja juopottelu kiellettiin. Kaupungissa toimi myös kolerakomitea, jonka jäsenet tunnisti valkoisesta käsivarsinauhastaan. Koleraan sairastuneiden talot eristettiin ulkopuolisilta. Merkiksi muille, talon ulkopuolelle jätettiin palamaan lyhty tai ikkunalaudalle kynttilä. Taloja piti myös puhdistaa ja savuttaa ja petivaatteet pestä lipeää sisältävässä vedessä. Ruokaa toimitettiin sairaille ikkunan kautta.
Turun kaupunginlääkäri Haartmanin mukaan ihmisiä kauhistutti koleraan kuolleiden hautaus. Heidät vietiin öiseen aikaan lyhtyjen valossa haudattavaksi syrjäisiin paikkoihin. Hautaus oli suoritettava tavallista syvemmälle maahan. Ruumiit tuli kastella kloorikalkkiliuoksella ja päälle siroteltiin tuhkaa, kalkkia tai hiiltä. Lopuksi hauta peitettiin tiiviisti. Turussa koleraan kuoli 234 ihmistä.
Koleraan liittyi tuona aikana myös häpeää, koska sairastumisen ajateltiin tulleen paheellisen elämän seurauksena ja olleen jumalan rangaistus.
Turussa tiedetään ainakin kaksi paikkaa, jonne näitä 1800-luvulla koleraan kuolleita on haudattu. Toinen sijaitsee Kakolanmäellä ja toinen Itäharjulla.
Itäharjun kolerahautausmaalla on enää muutama hautakivi ja risti muistona tästä 1800-luvulla riehuneesta kavalasta kulkutaudista. Todennäköisesti valtaosa vainajista sai haudalleen puiset ristit, jotka ovat sitten aikojen saatossa lahonneet näkyvistä.
Rettigien suku muokkasi kaupunkimaisemaa
Neljätoista vuotta koleraepidemian jälkeen Turku sai uuden asukkaan, kun kaupunkiin muutti ruotsalaissyntyinen Pehr Cerelius Rettig. Turkuun hänet toi sukunsa tupakkatehdas, jonka johtaminen laskettiin 34-vuotiaan Pehrin harteille. Rettig rakennutti Aurajoen rantaan, silloisen höyrylaivasataman vierelle Samppalinnan rantapaviljongin ja puistoalueen, jonka hän lahjoitti kaupungille vuonna 1866.
Turun keskustasta, niin ikään Aurajoen rannalta löytyy Rettigin suvun palatsi, jonka on rakennuttanut Pehr Cerelius Rettigin veljen Robertin jälkipolvi alun perin yksityisasunnoksi. Palatsi oli 1990-luvulla säätiön omistuksessa, jonka tarkoituksena oli kunnostaa tiloja taidemuseotoimintaa varten. Kunnostustöiden yhteydessä saatiin kuitenkin kokea aikamoinen yllätys. Maan alta paljastui muun muassa keskiaikaisten rakennusten kellaritiloja ja paikalta tehtiin tuhansia esinelöytöjä.
Keskiajalla luostarikorttelin kivitaloja asuttivat vauraat kauppiaat. Turku oli Ruotsin toiseksi suurimpana kaupunkina keskeinen paikka kaupankäynnille, kirkolliselle elämälle ja hallinnolle.
Nykyisin Rettigin palatsissa sijaitsee museo. Museossa pääsee palaamaan ajassa kuusisataa vuotta taaksepäin ja kävelemään pitkin Luostarin jokikatua, joka on toiminut keskiajalla yhtenä Turun pääkaduista. Museon nimi Aboa vetus on latinaa ja tarkoittaa vanhaa Turkua. Aboa vetuksessa ei liikuta pelkästään keskiaikaisissa tunnelmissa, vaan museossa on esillä Turun historiaa aina 1990-luvulle asti.
Merikapteenin kaupunkipalatsi
Satoja vuosia Turun Vanha suurtori on ollut Suomen tärkeiden liikenneväylien solmukohta. Täällä yhtyivät Hämeen härkätie, Satakunnasta tuleva tie, rantatie Viipurista sekä Aurajoki, jonne saapuivat Itämeren suurten kaupunkien laivat. Vanha suurtori on saanut toimia muinaisena kauppapaikkana. Torin lähellä on toiminut myös vaakahuone. Osa tavaroista piti lain mukaan punnita ennen niiden laittamista myyntiin.
Vanhalla suurtorilla on toimitettu myös häpeärangaistuksia ja mestauksia. Kaarle Herttuan aikana 1500-luvulla, hallitsijaa vastustaneiden teloitettujen päät naulattiin raatihuoneen katon päätyyn.
Vanhan suurtorin hienoin rakennus on mielestäni koristeellisuudessaan vuonna 1830 rakennettu Hjeltin talo. Merikapteeni Hjelt rakennutti empiretyylisen kaupunkipalatsinsa Turun palon jälkeen. Palatsin hienoja yksityiskohtia ovat muun muassa julkisivua koristavat leijonanpäät ja pääoven yläpuolelle sijoitetut lyhdyt. Talon friisissä, pylväiden yläpuolella, seitsemän pientä poikaa kantaa pitkää köynnöstä. Arvellaan, että aihe on syntynyt siitä, että Hjeltillä oli itsellään yhteensä seitsemän poikaa. Yksi heistä oli ammatiltaan apteekkari ja hän piti pitkään apteekkia Kristiinankadun ja Linnankadun kulmassa.
Hjeltin koti sijaitsi rakennuksen yläkerrassa ja sen alakerta oli vuokrattuna liiketiloiksi. Turun kaupungin omistukseen Hjeltin talo siirtyi 1930-luvulla, jolloin sen molemmat kerrokset olivat poliisilaitoksen käytössä. Poliisilaitoksen siirtyessä toisiin tiloihin Hjeltin talo saneerattiin Turun kulttuurikeskuksen käyttöön, jossa se toimii yhä tänäkin päivänä.
Brinkkalan talo
Turun vanhalla suurtorilla sijaitseva Brinkkalan talo on monelle tuttu paikka joulurauhan julistuksesta. Joulurauhaa on julistettu täällä Turussa aina vuodesta 1886 lähtien. Tällä paikalla tiedetään sijainneen kivirakennus jo 1500-luvulla. Sen aikaisissa asiakirjoissa Brinkkalan taloa kuvaillaan Turun yhdeksi keskeisimmistä ja komeimmista kivirakennuksista. Nykyinen uusrenessanssia edustava julkisivu on peräisin 1800-luvulta.
Brinkkalan talossa on saatu kokea myös kuninkaallista loistoa. Vuonna 1801 talossa vierailivat Ruotsin Kuningas IV Aadolf ja hänen puolisonsa kuningatar Fredrika Dorotea sekä Englannin prinssi Gloucester ja Edinburgin herttua Wilhelm. Syynä visiittin oli heidän osallistumisensa Turun Akatemiatalon peruskiven muuraukseen. Brinkkala tuli tutuksi myös Keisari Aleksanterille, joka sai kunnian yöpyä Brinkkalassa tullessaan neuvottelemaan Ruotsin kruununprinssin Kaarle Juhanan kanssa.
Pääkaupunkiaikana Brinkkala toimi Suomen kenraalikuvernöörien virka-asuntona. Brinkkalan talo päätyi myöhemmin kaupungille, joka vuokrasi sen entisen maaherran, Knut von Troilin käyttöön.
Troilin aikaan Brinkkalasta muodostui turkulaisen seuraelämän keskus. Kirjallisten lähteiden mukaan Troilin tarjoama päivällinen sisälsi muun muassa lientä pasteijoiden kera, poronsatulaa perunamuhennoksella, haukea, hapankaalivanukasta, karviaismarjahyytelöä, paistettua kalkkunaa sekä valkoista ja punaista viinimarjahyytelöä sokerileivän kera.
Turun palolta ei säästynyt loistelias Brinkkalan talokaan, joskaan se ei kokenut niin suuria vahinkoja, kuin sen vieressä sijaitseva raatihuone. Niinpä kaupunki päätti kunnostaa Brinkkalan talon uudeksi raatihuoneeksi. Nykyisin Brinkkalan talossa toimii taidegalleria ja kirjakahvila.
Akatemiatalo
Lähellä Brinkkalan taloa, Turun Tuomiokirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsee Turun akatemiatalo, joka valmistui vuonna 1815 alun perin Suomen ensimmäisen yliopiston, Turun Akatemian käyttöön.
Rakennuksen suunnittelijana toimi arkkitehti Carl Gjörwell ja sen rakennustöitä valvoi arkkitehti Charles Bassi. Tyylisuuntana Akatemiatalo edustaa kustavilaista uusklassistista rakennusta.
Päätykolmion latinankielinen teksti kertoo, että talon rakentaminen aloitettiin vuonna 1802 ja lopetettiin 1815. Viittapukuinen patsas kuvaa tuona hallinnutta Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolfia. Turun palon jälkeen Turun Akatemia siirrettiin Helsinkiin ja rakennus kunnostettiin C.L. Engelin suunnitelmien mukaisesti.
Akatemiatalo oli oman aikansa suurin siviilirakennuskohde, jonka peruskiven muuraukseen osallistuivat myös Ruotsin kuningas ja kuningatar. Turun akatemiatalon juhlasalia on kehuttu maan kauneimmaksi. Siellä ovat vierailleet Venäjän keisarit ja monet muut Suomen historiasta tunnetut merkkihenkilöt. Nykyisin Akatemiatalo on pääsääntöisesti Turun hovioikeuden käytössä.
Gustav Petrelius – teollisuusmies ja hyväntekijä
Eksyin korkealla mäellä sijaitsevaan Samppalinnanpuistoon oikeastaan vähän vahingossa. Silmiini sattuu kuitenkin mielenkiintoinen patsas lehtipuiden varjossa. Patsaaseen on kuvattu äiti ja lapsi ja se on rakennettu kiitollisuuden osoituksena edesmenneelle Gustav Petreliukselle.
Petrelius oli turkulainen teollisuusmies, joka perusti Turkuun monia yrityksiä, kuten vähittäiskaupan, paitatehtaan sekä yrityksen, jossa valmistettiin sateen- ja päivänvarjoja. Petrelius oli myös perustamassa tulitikkutehdasta, höyrylaivayhtiöitä ja kylpylaitoksia. Lisäksi hän toimi myös Barkerin puuvillakehräämön pääjohtajana.
Patsaan aihe liittyy Petreliuksen harjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Kunnallisneuvoksen arvonimen saanut Petrelius lahjoitti varoja muun muassa ruotsinkielisen lastenkodin perustamiseen.
Petreliuksen patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Felix Nylund. Patsaassa esiintyvään lapseen kuvanveistäjä Nylundin löysi mallin helsinkiläisestä lastenkodista. Naisen hän veisteli aikaisemmin valmistamansa muotokuvan pohjalta.
Gustav Petrelius oli itse lapseton ja testamenttasi koko omaisuutensa Turun kaupungille. Petreliuksen nimeä kantavaa lahjoitusrahastoa käytettiin muun muassa taidehankintoihin. Ensimmäisen maailmasodan jälkeen rahaston arvo kuitenkin laski ja jäljellä olleita varoja siirrettiin toiseen rahastoon, jota on käytetty Turun kaupunkikuvan kaunistamiseen.
Äiti ja lapsi -patsasta ympäröi vanha, kunnostettu terassimuuri. Se tarjoaa hyvän levähdyspaikan puistossa vieraileville ja avaa kauniit näkymät yli kaupungin kattojen. Näin Petreliuksen henki elää täällä yhä edelleen.