Syyskuinen viikonloppuni kuluu mahtavissa Pirkanmaan maisemissa, Järvi-Suomen helmassa. Ikaalisten ja Ylöjärven alueella seikkailevassa Seitsemisen kansallispuistossa liikun jääkauden jälkeen syntyneellä Seitsemisharjulla. Reitti kuljettaa minua läpi karun suoluonnon ja huimaavan korkeiden havumetsien. Yöksi jään paikkaan, jonne edesmenneen presidentinkin tiedetään välillä kadonneen.
Lauantaipäivän valjetessa, aikaisten aamukahvien jälkeen lähden ajamaan kohti Pirkanmaata. Hämeenkyröön saavuttaessa sää ei ole kovin suosiollinen. Vesi piiskaa maisematien pintaa ja päätän pysähtyä Mahnalan kylässä sijaitsevalle marjatilalle sadetta pitämään.
Tilalta löydän 1910-luvulla rakennetun puimasuulin, jossa viljaa puitiin puimakoneella säkkeihin.
Puimasuulissa toimii nykyisin tilamyymälä ja kahvio. Suulin korkeiden ja jyrkkien rappusten yllä on näköalatorni, josta avautuvat hienot näköalat Hämeenkyrön vesistöön.
Hämeen Hälläpyörä
Marjatilalta lähden ajamaan kohti Pappilanjokea. Joen yläjuoksulla sijaitsee padotettu Kyröskoski.
Kun patoluukut avataan neljästi vuodessa, vesi saa pudota avoimena 22 metrin korkeudelta. Putouskorkeudeltaan se onkin yksi Suomen korkeimmista koskista. Sakari Topeliuksenkin teoksessa esiintyvän Kyröskosken varrella toimi jauhomylly jo 1600-luvulla. Se on ollut myös suosittu matkailunähtävyys. Kyröskosken arvellaan olevan niin kutsuttu ”Hämeen Hälläpyörä”, yksi Kalevalassa mainitusta kolmesta suuresta koskesta.
Hämeenkyrön luonnonkuvaaja
Noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kyröskoskesta sijaitsee Hämeenkyrön vanha hautausmaa. Suuren tammen alta löydän haudan, jossa lepää kirjailija Frans Emil Sillanpää. Hän syntyi täällä Hämeenkyrössä vuonna 1888.
Frans Emil Sillanpää aloitti 20-vuotiaana opinnot Helsingin yliopistossa, tarkoituksenaan valmistua lääkäriksi. Opiskelujensa aikana hän tutustui moneen sen ajan kuuluisuuteen: Jean Sibeliukseen, Juhani Ahoon, Pekka Haloseen sekä Heikki Järnefeltiin, joka oli Eero Järnefeltin poika. Sillanpää ei kuitenkaan koskaan valmistunut, vaan keskeytti opintonsa terveydellisten syiden tähden.
Sillanpään ajatuksia muokkasivat sen ajan tiedemiehet, kuten evoluutioteorian kehittänyt Charles Darwin ja Nobel-kemisti Wilhelm Ostwald. Ostwald oli saksalainen luonnontutkija ja filosofi, jonka energeettisen maailmakatsomuksen mukaan energian muutokset olivat selittävä tekijä elottoman ja elollisen luonnon ilmiöille.
Tapa, jolla Frans Emil Sillanpää kuvasi maalaisväestöä, heidän elämäntapaansa ja luontosuhdettaan toi kirjailijalle lopulta kauan kaivatun tunnustuksen. Vuonna 1939 hänelle myönnettiin Tukholmassa Nobelin kirjallisuuspalkinto.
Kun keuhkokuumeen heikentämä Frans Emil Sillanpää kuoli vuonna 1964, hänet haudattiin tänne Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle, vaimonsa Sigridin viereen.
Hämeenkyröstä jatkan automatkaani pitkin järvenrantatietä Ikaalisten suuntaan. Matkalla onnistun näkemään nostalgisen maitolaiturin, joihin maitotonkat vietiin ennenvanhaan odottamaan meijeriin lähtevää maitoautoa.
Kolmen paikkakunnan järvi
Sekä Ylöjärveä, Hämeenkyröä että Ikaalista yhdistää 36 kilometriä pitkä Kyrösjärvi, joka ulottuu syvimmillään 47 metriin.
Jääkauden jälkeen mannerjäätikön sulaessa syntyi kymmeniä metrejä syvä muinainen Itämeri. Aluksi Kyrösjärven alue sijaitsi muutaman kymmenen metrin syvyydessä. Kun maa sitten kohosi, alue nousi hiljalleen veden yläpuolelle muodostaen lahden. Lahdensuun kuroutuessa yhteen syntyi muinainen Kyrösjärvi, jonka laskujokena toimi Pappilanjoki.
Kyrösjärvessä on rikas kalakanta. Erityisesti kuhaa tulee runsaasti. Järvi on sen verran pitkä, että se lisää automatkojen osuutta olennaisesti. Siksi järven poikki aurataan talvisin jääteitä, mikäli sääolosuhteet antavat myöden.
Jäätietä pitkin saattaa päästä käymään, vaikka tänne Ikaalisten kylpylään. Kylpylän pihalla sijaitsevalta laiturilta pääsen katselemaan järven sineä lähietäisyydeltä.
Yö piilopirtissä – luonnon ja taiteen keskellä
Ikaalisista palattuani ilta on alkanut jo hämärtää. Olen saanut yösijan kohteesta, joka on alun perin ollut urheiluseuran leirikeskus.
Presidentti Urho Kekkosen tiedetään usein kadonneen tänne saunomaan ystävänsä, Tampereen Pyrinnön entisen puheenjohtajan Kalle Kaiharin kanssa. Nykyisin paikka tunnetaan Urkin piilopirttinä.
Paitsi, että piilopirtti sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla, voi luonnon keskellä ihmetellä 2000-luvun postmodernia taidetta, joista valtaosa on huolella suunniteltuja tilaustöitä. Taidetta löytyy muun muassa vedestä, puutarhasta ja sen puista. Kuun jo valaistessa järven pintaa, käyn tutkimassa laiturilla sijaitsevaa teosta.
Järvissä eli suomalaisen mytologian mukaan ilkeä veden haltija Näkki, joka houkutteli ihmisiä puoleensa kauniilla laulullaan ja saattoi viedä heidät mukanaan pinnan alle syvyyksiin. Myytit ovat saattaneet jäädä elämään myös kieleen. Näkinkenkää muistuttavassa taideteoksessa väri vaihtuu aina pienin väliajoin.
Aamunkoitossa Seitsemisen kansallispuistoon
Pinsiössä vietetyn yön jälkeen matkani jatkuu kohti 1982 perustettua Seitsemisen kansallispuistoa, jonka alue levittäytyy runsaan 40 neliökilometrin suuruiselle alueelle.
Kansallispuiston nimestä on monta teoriaa. Yhden version mukaan nimi on saattanut syntyä Iso-Seitsemisjärven seitsemän syvän lahden mukaan.
Reilu kymmenen vuotta sitten tehdyssä arkeologisessa tutkimuksessa löydettiin kohteita, joiden pohjalta on voitu päätellä, että seudulla on liikkunut ihmisiä esihistorialliselta ajalta asti.
Vakituista asutusta tänne syntyi 1800-luvulla, valtion omistamien kruununmetsätorppien perustamisen myötä. Torpissa vuokralla olleet torpparit raivasivat ja viljelivät peltoja ja niittyjä ja maksoivat verot viljana tai rahana valtiolle. Rakennuksiin ja työkaluihinsa tarvittavan puumateriaalin he saivat kruunun metsistä.
Seitsemisharjun reitillä
Valitsen patikointireitiksi Harjupolun reitin, jolle tulee pituutta runsas viisi kilometriä.
Harjupolku lähtee Kulomäestä, Seitsemisen luontokeskuksen pihasta. Se liikkuu harjun länsiosasta Susikankaalle ja sieltä edelleen Tervahautakankaan ja Pakkulakankaan kautta takaisin luontokeskukseen. Reitin taittamiseen kannattaa varata aikaa parisen tuntia.
Maasto on reitillä helppokulkuista, mutta pienet korkeusvaihtelut, polulla kiemurtelevat puiden juuret ja sateesta liukastunut maanpinta pakottavat minut etenemään rauhallisesti.
Seitsemisen maaperä on peräisin viimeiseltä jääkaudelta, soiden turvemaita lukuun ottamatta. Se on myös niin kutsuttua vedenjakaja-aluetta, joissa korkeat maastokohdat jakavat sataneen veden eri suuntiin ja eri vesistöihin.
Noin 20 metriä ympäristöstään korkeammalle kohoava Seitsemisharju, jonka juurella Harjupolku kulkee, on jäätikköjokien kuljettamaa ja kasaamaa tasarakeista maa-ainesta.
Näätä on Seitsemisen tunnuseläin
Mikäli haluat Harjupolun reitin aikana paistaa makkaraa tai keittää nuotiokahvit, voi polulta halutessaan poiketa Iso-Kivijärven tulentekopaikalle, jolloin reitti pitenee muutamalla kilometrillä. Reitit on merkitty selkeästi kylteillä ja puuston maalimerkeillä.
Paitsi, että täällä Seitsemisessä liikkuu retkeilijöitä, kansallispuistossa voi törmätä muihinkin kooltaan vaihteleviin nisäkkäisiin, kuten mäyriin, kettuihin, liito-oraviin, majaviin tai hirviin. Satunnaisesti alueella voi vierailla myös ilveksiä ja karhuja. Kansallispuistossa esiintyvistä nisäkkäistä näätä on valikoitunut puiston tunnuseläimeksi.
Seitsemisessä on tehty havaintoja myös 140:stä eri lintulajista. Alkumatkasta kuulin palokärjen tasaisen rummutuksen ja suoalueelle tullessani korpin raakkuva ääni halkoo hiljaisuuden. Hetken päästä musta lintu ottaa siivet alleen ja lentelee turvaan metsän siimekseen.
Pitkospuita soiden poikki
Täällä Seitsemisen kansallispuistossa noin puolet maa-alasta on suota. Suon läpi kulkeminen sujuu mukavasti pitkospuita pitkin. Ilma tuntuu kostealta, raikkaalta ja hyvältä hengittää.
Seitseminen sijaitsee kasvillisuutensa perusteella viettokeitaiden vyöhykkeellä. Viettokeitaat ovat keidassoita, joissa turpeen kasvaessa paksuutta, kasvillisuus jää soille ilman mineraalimaalta kulkeutuvaa vettä. Näin ne joutuvat selviytymään sadevedessä, sulaneessa lumessa tai itse turpeessa olevien niukkojen ravinteiden voimin.
Seitsemisen luonnontilaisista soista suurin osa on nevoja ja rämeitä.
Karujen järvien kansallispuisto
Reitin loppumatka kulkee ulpukoiden peittämän Ahvenlammen reunaa. Kansallispuistosta löytyy noin 30 järveä ja lampea sekä tämän lisäksi muutama joki ja puro. Nevareunaisilla rannoilla näkee useimmiten kasvavan saroja, ruohoja ja varpuja.
Ahvenlammen reunalta katselen ylös taivaalle, jonne kertyneet tummat pilvet ennustavat pian alkavaa sadetta. Pääsen kuitenkin juuri ja juuri ennen sadekuuroa luontokeskuksen lähtöpisteeseen.
Kansallispuistossa kävijä voi valita Harjupolun lisäksi muitakin rengasreittejä, jotka ovat pituudeltaan alle kahdesta kilometristä runsaaseen 20:een kilometriin. Talvella alueella voi liikkua hiihtäen latuja pitkin. Pisin hiihtovaellus on runsaan 40 kilometrin pituinen ja sen kulkuaika on kaksi vuorokautta.
Lyhyemmälläkin reitillä tosin pääsee jo kokemaan kansallispuiston monipuolista luontoa. Kamera kannattaa ottaa retkelle mukaan, sillä mitä merkillisimmissä asennoissa kuvatessa, nivelet pysyvät liikkuvina ja askelia tulee otettua kuin huomaamatta enemmän.