Kuumankostea ilma, vehreänä rönsyilevät kasvit ja papukaijan kiljahdukset eivät ole asioita, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvasta Joensuusta. Lähellä Joensuun keskustaa on kuitenkin paikka, jossa tämä kaikki kuuluu ikään kuin asiaan.
Lähes kuuden tunnin ajomatkan jälkeen saavuin Joensuun kasvitieteelliseen puutarhaan Botaniaan, jossa toisiinsa kietoutuneet kasvit, loistavan värisinä avautuvat kukat ja veden hiljainen solina saa olon tuntumaan siltä, kuin olisi tupsahtanut keskelle sademetsää.
Kasvitieteellisten puutarhojen merkitys
Puutarhat ovat ammoisista ajoista lähtien tarjonneet ihmisille paitsi ravintoa ja lääkkeitä, myös esteettisiä elämyksiä. Kasvitieteellisillä puutarhoilla on kuitenkin oma erityinen merkityksensä. Ne ylläpitävät elävien kasvien kokoelmia, joilla edistetään niin tutkimusta, lajistojen suojelua kuin myös opetusta.
Kasvitieteellinen puutarha Botania perustettiin osaksi Joensuun yliopiston biologian laitosta vuonna 1985. Runsas kaksikymmentä vuotta perustamisensa jälkeen puutarha sai lakkautuspäätöksen. Sen ansiosta syntyi yhdistys, jolle siirtyi kasvitieteellisen puutarhan ylläpito. Tänä vuonna kiinteistön omistus siirtyi Suomen yliopistokiinteistöiltä Joensuun Botania Oy:lle ja puutarhaa kehitetään nyt yrittäjävoimin.
Kasveja eri suurilmastoista
Botaniassa on yli 2000 erilaista kasvia, jotka ovat peräisin ympäri maailmaa. Sisäpuutarha on jaettu kolmeen eri suurilmastoon, joita ovat tropiikki, subtropiikki ja aavikko.
Botanian ulkopuutarha on jaettu viiteen alueeseen niiden käyttötarkoituksen perusteella. Täältä löytyy oma alueensa ravinto-, mauste-, myrkky-, lääke- sekä koristekasveille. Ulkopuutarhan lähellä sijaitsee myös 73 hehtaarin suuruinen puulajipuisto.
Elävät fossiilit
Ilma on ollut tänä kesänä todella kuuma, joten olo ei tunnu sisällä kasvihuoneessa juuri sen raskaammalta kuin ulkonakaan.
Kasvitieteellisen puutarhan vesiaiheen yli kulkevan puusillan vierellä kasvaa viuhkalehväisiä käpypalmuja, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua eläviksi fossiileiksi. Ihminen on elänyt maapallolla noin 300 000 vuotta, mutta käpypalmut alkoivat kehittyä jo ennen dinosauruksia, 300 miljoonaa vuotta sitten. ilmeisesti siemensaniaisista alkunsa saaneet käpypalmut olivat maapallon ensimmäisiä puita neidonhiuspuun ja havupuiden lisäksi.
Puutarhan konnat
Korkeiden kasvien suojassa, omassa aitauksessaan, näen kaksi rauhallista otusta, joiden etenemisvauhti ei juuri päätä huimaa.
Ensimmäiset kilpikonnat syntyivät maapallolle jo noin 200 miljoonaa vuotta sitten. Aluksi niille kehittyi kilpi niiden vatsapuolelle, jotta ne pystyisivät suojautumaan veden alla sukeltavilta pedoilta. Vaihtolämpöisistä, suomupeitteisistä kilpikonnista osa viettää suurimman osan elämästään veden alla, mutta niiden on tultava välillä hengittämään maalle.
Pitkäikäisimpiin eläinryhmiin kuuluvien kilpikonnien yksi pitkän iän salaisuus on ilmeisesti hidas aineenvaihdunta, joka suojelee niiden soluja ja DNA:ta. Lähes kaikissa valtamerissä ja mantereilla elävien kilpikonnien koko vaihtelee sademetsien parisenttisistä, jopa kolmesataa kiloa painaviin yksilöihin.
Valkoista kultaa
Portugalilaisen Magalhãesin laivaston kierrettyä maailman 1500-luvulla, globalisaatio sai lähtölaukauksensa, ja niin ihmiset, raha kuin myös kasvit alkoivat liikkua entistä nopeammin.
Sokeriruokoa alettiin viljellä muun muassa Jamaikalla, Kuubassa ja Haitissa. Afrikasta Amerikkaan tuodut orjat työskentelivät sokeriplantaaseilla, joissa työ oli nopeatempoista ja raskasta. Orjien eliniänodotekin oli muuhun väestöön nähden puolta lyhyempi.
Sokerin suosio elintarvikkeena saavutti Euroopan 1700-luvulla. Hyvin arvokkaana elintarvikkeena pidettyä sokeria alettiin kutsua valkoiseksi kullaksi.
Noin nelimetriseksi kortensa kasvattava sokeriruoko kasvaa luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla.
Kaarlen heikkous
Kun puutarhuri John Rose antoi Englannin kuningas Kaarle II:n maistettavaksi ensi kertaa ananasta, epäily vaihtui ihastukseen. Ananasta oli saatava ympäri vuoden. Englanti ei kuitenkaan ollut ilmastoltaan ideaalinen trooppisen ananaksen kasvatukseen. Kuninkaan ananaksen himon hillitsemiseksi piti kehitellä kasvihuone. Kaarle II:n aikaan, 1600-luvulla, lasin valmistuksen kehittyminen mahdollisti jo kasvihuoneiden ja orangerioiden eli talvikasvihuoneiden kehittämisen. Kasvihuoneita suunniteltiin aluksi vain ylimystöjen iloksi. Ne, joille kasvihuoneen suunnittelu uskottiin, tienasivat työstään ruhtinaallisesti.
Uhkea kiinanruusu
Kasvitieteellisessä puutarhassa silmiin osuu monia kauniita kukkia, mutta yksi on näyttävyydessään kuitenkin mielestäni ylivoimainen.
Kiinanruusu on Malesian kansalliskukka. Suomessa sitä on kasvatettu huonekasvina jo 1800-luvun alusta lähtien. Alkuperäisessä kiinanruusussa on kirkkaanpunaiset kukat, mutta jalostuksen tuloksena on saatu aikaan myös valkoisia, keltaisia ja vaaleanpunaisia lajikkeita. Kiinanruusun kukinta ei kestä yleensä kuin päivän pari, mutta oikeissa olosuhteissa kasvi puhkeaa jatkuvasti uuteen kukkaan huhtikuusta myöhäiseen syksyyn.
Hyönteisten kauhu
Tötterölehtiä (Sarracenioita) voi tavata Pohjois-Amerikan itärannikolla ja Suurten Järvien alueilla.
Kasvin lehdet muodostavat kannun, joka erittää mettä. Mesi taas houkuttelee hyönteisiä puoleensa. Yläosastaan tötteröt ovat liukkaita ja hyönteisten pudotessa kannun pohjalle, kannun seinämän rakenteet estävät niiden kiipeämisen pois. Hyönteinen käy suppilon pohjalla kuolinkamppailunsa ja pohjan entsyymit sulattavat lopulta sen ruumiin pois.
Erityisesti rahkasoilla viihtyvät tötterölehdet ovat suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Syynä näiden lihansyöjäkasvien katoamiseen on niiden elinympäristöjen tuhoutuminen.
Kuristajakasvin juurella
Useat viikunalajit saavat alkunsa linnun kuljettaessa toisen puun latvukseen niiden siemeniä. Aluksi ficus kasvattaa maata kohden pitkiä ilmajuuria. Juurten ylettäessä maahan asti, ne juurtuvat ja vievät vettä sekä ravinteita ympäröimältään puulta.
Ficuksen juurten puristuksessa isäntäkasvi lopulta kuolee. Kuolema on kuitenkin hidas ja saattaa kestää jopa 200 vuotta.
Hindulaisuudessa Ficus benghalensista on pidetty pyhänä puuna ja myös elinvoimaisuuden ja hedelmällisyyden symbolina.
Aavikon apteekkikasvi
Makedoniaa 300-luvulla hallinnut Aleksanteri Suuri laajensi valtakuntansa ulottumaan aina Egyptiin, Persiaan ja Intiaan asti. Palestiinaan suuntautuneella sotaretkellä hän haavoittui vihollisen nuolesta. Haava tulehtui pahasti, jonka tähden Aleksanteri Suuren oppi-isä Aristoteles lähti Sokotran saarelle Jemeniin. Matkalta hän toi mukanaan aaloeöljyä, jonka ansiosta haava parani nopeasti. Sotaretket jatkuivat menestyksekkäästi, sillä sotilaat tunsivat aaloen ansiosta itsensä lähes haavoittumattomiksi. Heidän kerrotaan kasvattaneen aaloe-kasvia jopa taisteluvaunuissaan.
Aaloe, jota on kutsuttu myös taivaansauvaksi, sisältää yli 200 vaikuttavaa ainetta, muun muassa saponiineja, salisyylihappoja, vitamiineja ja sakkarideja. Sen sukuun kuuluvat yli 300 lajia kasvavat luonnonvaraisina Afrikan kuivilla alueilla.
Neulanterävä agaave
Espanjalaisvalloittajien saapuessa Amerikkaan, he halusivat tehdä miedosta alkoholijuomasta pulquesta vahvempaa. Syntyi tequila, joka on tunnetuin agaave-kasvista valmistettava alkoholijuoma. Meksikossa agaavesta valmistetaan myös mezcal-viinaa.
Amerikan kuivilla autiomailla ja vuorenrinteillä kasvavan agaaven kukkaan puhkeaminen kestää 10-30 vuotta. Kukkimisen jälkeen agaave kuolee.
Kasvina agaave on todella monikäyttöinen. Siitä voidaan tehdä alkoholin lisäksi myös esimerkiksi saippuaa, paperia ja kestävää kuitua köysien ja mattojen raaka-aineeksi. Agaaven lehdenkärjet ovat neulanteräviä ja niitä on käytetty muun muassa tatuointineuloina.
Kuivuuteen sopeutuneet kaktukset
Kaktuskasvit elävät yhtä poikkeusta lukuun ottamatta alkuperäisinä ainoastaan Amerikassa. On arvioitu, että niiden kehittyminen tapahtui 30-40 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Amerikka oli jo irtaantunut muista mantereista niin, etteivät kaktukset päässeet enää leviämään muihin mantereisiin.
Eri kaktuslajeja on toista tuhatta ja niiden koko vaihtelee pienistä pallomaisista kasveista suuriin, jopa 13 metrin korkuisiin jättikaktuksiin. Jättikaktukset painavat useita tonneja ja niiden pääasiallinen massa koostuu vedestä. Kaktuksen piikit suojelevat kasvia vettä etsiviltä eläimiltä.
Hidaskasvuisten kaktusten ensimmäiseen kukintakertaan kuluu useita vuosia. Ne kukkivat useimmiten yöllä ja niiden pölyttäjinä toimivat lähinnä lepakot ja yöperhoset.
Trooppinen perhospuutarha
Botaniassa toimii Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha ja puutarhassa kulkiessani näenkin monia eksoottisia perhosyksilöitä.
Perhoset tuntuvat haastavilta kuvattavilta. Jos menee liian liki, ne leijailevat tihein siiven iskuin pois tai sitten ne lentävät suoraan kohti kukkamekkoani, turhaan mettä etsien. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja oikean ravintokohteen löytää lopulta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa esiintyvä Papilio demodocus eli kyläritari.
Salavan varjossa
Suomen ensimmäisiin kasvitieteellisiin puutarhoihin keskittyneellä tiedolla ja taidolla on ollut tärkeä merkitys kasvien viljelyn, puutarharakentamisen ja esteettisten arvojen kehittymiselle. Papisto on ollut Suomessa yksi keskeinen puutarhakulttuurin levittäjä, koska heidän koulutukseensa kuului myös kasvitiede, botaniikka.
Mielenkiintoista tietoa kasvien ihmeellisestä maailmasta saa kasvitieteellisistä puutarhoista yhä tänäkin päivänä. Puutarhat ovat myös loistavia paikkoja virkistäytymiseen ja niistä löytää usein myös jotain, joka onnistuu jäämään pitkäksi aikaa mielen sopukoihin.
Ulkopuutarhassa, terijoensalavan varjossa ei tarvinnut kauaa miettiä mikä puutarhavierailustani jäi päällimmäisenä mieleen. Luonnossa on niin paljon ihmeellistä ja ihanaa, mutta trooppisten ja suurikokoisten perhosten näkeminen läheltä oli kuitenkin se juttu, joka teki Botanian tunnelmasta ainutlaatuisen.
Lisää kuulumisia Pohjois-Karjalasta seuraavassa postauksessa.