Tutkimusmatka maanalaiseen maailmaan: Osa 2

Lohjalle jo vuonna 1542 perustettua Ojamon rautamalmikaivosta pidetään Suomen vanhimpana kaivoksena. Kaivoksesta louhittiin rautamalmia aina 1860-luvulle asti. Louhintamäärät eivät taanneet kuitenkaan kannattavaa liiketoimintaa ja silloista louhintatyötä vaikeutti vielä omalta osaltaan Lohjanjärvestä valuva vesi.

Kalkkikiven louhiminen aloitettiin Lohjalla vuonna 1897, ensin avolouhoksena, josta siirryttiin myöhemmin louhimaan maan alle. Kaivoksen päätasot, jotka sijaitsevat runsas 300 metriä maan pinnan alapuolella, on otettu käyttöön 1970-luvun puolivälissä ja 1980-luvun lopulla. Noin 90 vuoden aikana Tytyrin kaivoksesta on nostettu kalkkikiveä yli 34 miljoonaa tonnia.

Ennen hissejä kaivoskuiluun on matkattu vaunun avulla. Monta vuotta sitten, kun kävin ensimmäistä kertaa Tytyrissä, laskeuduin alas juuri tällaisella vaunulla. Myönnettäköön, että matka jännitti, koska muistelen silloin oppaan sanoneen, että jos vaunun köysi olisi katkennut se olisi tullut alas kuin ohjus.

 

Ilman opasta Tytyrin kaivoskäytäville olisi varmaan helppo eksyä, sillä Lohjanjärven ja kaupungin alapuolella risteilevä käytäväverkko on yli 60 kilometrin pituinen ja ulottuu miltei 400 metrin syvyyteen asti.

 

Kalkki-Petteri

Kun särkisalolainen merikapteeni Karl Försström perusti Lohjalle kalkkitehtaan vuonna 1897, elettiin nousukautta. Kaupungistuminen lisäsi rakennustoimintaa ja samalla muurilaastin raaka-aineena käytetyn kalkin kysyntää. Myös kotimaisen sementtiteollisuuden kehittyminen paransi kalkkikiven käyttömahdollisuuksia.

Kalkkitehdasta siirtyi johtamaan Karl Forsströmin poika, jonka piti valmistumisensa jälkeen siirtyä panimoalalle. Toisin kuitenkin kävi. Petter Forsströmin piti aloittaa työt Lappeenrannan panimossa, mutta kuuli työhöntuloaikansa väärin, ”klockan tio”. Oikea aika oli kello yhdeksän, ”klockan nio”. Myöhässä tullut Petter sai potkut heti ensimmäisenä päivänään. Petterin tulevaisuuden käänsi kuitenkin kutsu tulla tilapaisesti töihin kalkkitehtaalle, koska hänen veljensä opiskelut Polyteknisessä opistossa olivat kesken. Petter siirtyi töihin kalkkitehtaalle, mutta tilapäistyöstä ei voida oikein puhua, sillä hän toimi yrityksen toimitusjohtana peräti 65 vuoden ajan.

Kalkkikiven käyttömahdollisuuksia

Kalkkikivestä eli kalsiumkarbonaatista saadaan kalkkia, kun sitä kuumennetaan kalkkiuunissa noin tuhannen asteen lämmössä, jolloin siitä irtoaa hiilidioksidia. Suomessa esiintyvä kalkkikivi on noin 2 miljardia vuotta vanhaa. Kalkkikiveä voidaan käyttää muun muassa maanparannusaineena sekä sementin ja kalkkilaastin valmistukseen. Kiven kovuutta ja halkaisua voi täällä kaivoksessa testata turvallisesti pleksilasin suojassa.

 

Kaivostyön menetelmiä

Vanhin tapa erottaa kivi maaperästä on polttomenetelmä, joka perustuu lämpötilavaihteluiden ansiosta tapahtuneeseen kiven halkeamiseen. Edistyneempi keino oli käsiporaus sekä mustan ruudin käyttö. Koneellinen poraus ja voimakkaat räjähdysaineet muuttivat kaivostyön tehokkaammaksi ja vähensivät siitä aiheutuvia kustannuksia. Kaivostyö koneellistui 1920-1970-lukujen aikana. Jo toisen maailmansodan jälkeen lähes kaikki työvaiheet pystyttiin suorittamaan koneellisesti.

Kaivostyöhön kuuluvat valmistelevat työt ja varsinainen louhintatyö. Valmistavien töiden tarkoitus on aikaansaada perusrakenteet, jotka mahdollistavat louhintatyön onnistumisen. Se pitää sisällänsä tunneleiden, ilmanvaihtokuilujen, kulkutunneleiden ja nostokuilujen louhinnan. Louhinnan työvaiheisiin kuuluu poraaminen, lataaminen, räjäytys sekä irtokivien karistaminen ja lastaus.

Mainarit joutuivat tukemaan käytössä olleita käsi- ja polviporakoneita käsin reikiä poratessaan. Ongelmana oli niiden aiheuttama tärinä ja ammattitautina tullut valkosormisuus, joka johtui pintaverenkierron heikkenemisestä ja verisuonten katkeilusta. Käsin kannateltava porakone oli 1950-luvun lopulle asti kaivoksen päälouhintakoneena.

 

Riskialtis kaivosympäristö

Välitasolouhinnassa vaakasuoraan ajettujen välitasoperän väliin jäävä osa räjäytetään auki. Louhintaperiä tehdään moneen kerrokseen siten, että seuraavassa kerroksessa oleva tunneli on aina edellisen alapuolella ja räjäyttäminen tapahtuu alemmalta tasolta. Poraajat operoivat tunneleissa ja irti räjäytetty kivi valui louhoksen pohjassa oleviin lastausaukkoihin. Louhoksen pohjalla olevien lastausaukkojen alla työskentely on ollut vaarallista puuhaa.

 

Kivien lastaus ja lajittelu

Kivien lastaaminen suoritettiin kaivoksissa pitkään käsin. Lihasvoiman lisäksi hyödynnettiin yksinkertaisia apuvälineitä, joiden avulla kivet siirrettiin kuljetusvaunujen kyytiin. Aluksi mainarit lajittelivat kivet maan alla lastauksen yhteydessä niiden värin perusteella. Kalkkikivet lajiteltiin joko priimaan tai sekundaan niiden laadun perusteella. Sekundaa käytettiin sementin valmistukseen. Graniittissa ei ollut lainkaan kalkkikiveä, vaan se koostui räjähdyksessä irronneista sivukivistä. Myöhemmin lajittelu siirrettiin tehtäväksi maan pinnalla.

 

Kaivoksessa on käytetty kauhakuormaajaa 1950-luvulla käyttöön tulleiden dumppereiden lastaamiseen. Tämä kauhakuormaaja painaa 30 tonnia ja sitä ollaan nyt myymässä euron kilohintaan. Alennustakin on luvattu antaa puhki menneen pyöränkumin tähden.

 

Tippukivien muodostuminen

Kaivoksessa on aina kosteaa ja ylhäältä valuva kalsiittia sisältävä vesi saattaa saada kiviaineksen saostumaan kattoon puikkomaisiksi muodostelmiksi. Jos haluaa päästä tutustumaan oikeisiin tippukiviluoliin, kannattaa matkustaa esimerkiksi Gotlantiin. Täällä Lohjallakin saa jo silti hiukan esimakua näistä stalaktiiteiksi kutsutuista muodostelmista.

 

Kaivos tänään

Nykyisin Tytyrissä louhitaan kalkkia edelleen, mutta kymmenen kertaa pienemmällä henkilömäärälle kuin ennen; noin kahdenkymmenen ammattilaisen voimin. Tytyrin kaivoksen kalkkikivivarantojen on arvioitu riittävän vielä sadaksi vuodeksi eteenpäin.

Syvimmillään Tytyrissä porataan ja ammutaan 350 metriä maanpinnan alapuolella. Kaivosta käytetään tämän lisäksi korkeiden pilvenpiirtäjähissien testauspaikkana.

Yksi kaivoskäynnin kohokohtia oli valoinstallaatio, joka esitettiin täysin pimennetyssä louhoksessa vuorenpeikkojen tanssin soidessa taustalla. Louhoksen suurta kokoa oli muuten tosi vaikea hahmottaa. Tuntui uskomattomalta, että sen takaosan pieneltä näyttävä aukko oli tosiasiallisesti rekka-auton mentävä.

Kaivostuotannon mahdollisuuksia

Luonnossa ei tunnu olevan juuri mikään paikallaan pysyvää, ei edes kallio. Kaikkein kovinkin kivi alkaa aikojen saatossa rakoilla, murentuen lopulta irtonaisiksi maalajeiksi ja kulkeutuen pois alkuperäiseltä paikaltansa.

Suomen pääsääntöisesti prekambrinen kallioperä saattaa olla otollinen muun muassa hightech-metallien löytymiselle, joiden suhteen ollaan tällä hetkellä pääsääntöisesti Kiinan tuonnin varassa. Hightech-metalleja pidetään erityisen tärkeinä kehittyneiden maiden talouskasvulle ja niitä voidaan hyödyntää muun muassa ympäristöystävällisissä energiaratkaisuissa, kuten sähköautoissa ja aurinkopaneeleissa.

Kaivostuotteita voidaan käyttää siis parhaimmillaan ympäristöä säästävään teknologiaan. Ongelmia kaivoksista koituu ainoastaan silloin, kun ne avataan arvokkailla luontoalueilla ja ne uhkaavat ekosysteemien toimintaa.